reseptoriprosesseissa

Reseptoriprosessit kattavat solujen reseptorien kautta tapahtuvan signaalin havaitsemisen, siirtämisen ja vasteen muodostumisen. Reseptorit voivat sijaita solukalvossa, cytosolissa tai ytimessä, ja ne sitovat spesifisiä ligandeja kuten hormoneja, neurotransmittereitä tai kasvutekijöitä. Ligandinsidonta aiheuttaa reseptorin konformaatio- tai kinaasimuutoksen, joka käynnistää signaalin transduktion.

Signaalinsiirrossa aktivoitunut reseptori välittää viestin sisäisiin molekyylijärjestelmiin. Yleisimmät reitit sisältävät G-proteiinikytkentäiset reseptorit (GPCR), tyrosiinikinaasireseptorit (RTK) sekä ionotrooppiset reseptorit, joiden kautta vapautuu sekundaarisia välittäjäaineita kuten cAMP, IP3, DAG ja Ca2+. Näiden välittäjäaineiden avulla signaali voi moninkertaistua ja muokata solun vasteen tarkasti.

Tyypillisiä reseptorityyppejä ovat GPCR:t, RTK:t, ionotrooppiset reseptorit sekä tumareseptorit. Esimerkkejä ovat adrenaliinireseptorit (GPCR), insuliinireseptori (RTK) ja NMDA-reseptorit (ionotrooppiset).

Receptoriin kohdistuva signaali on usein määräaikainen ja säädelty. Desensitisointi tapahtuu reseptorin fosforylaation ja beta-arrestiinin sitoutumisen kautta, jonka jälkeen reseptori internalisoituu endosomien kautta. Endosytointi voi johtaa reseptorin recycledointiin solun kalvoille tai sen lajittamiseen lysosomeihin loppuikiressivaksi.

Reseptoriprosessit ovat keskeisiä sekä normaaleissa fysiologisissa toiminnoissa että sairauksien kohtaamisessa. Niihin kohdistuvat lääkkeet voivat muuttaa vasteita, ja näin ollen nämä prosessit ovat keskeisiä pharmacologiaa ja lääketieteellistä tutkimusta varten.