reseptorijärjestelmissä

Reseptorijärjestelmissä tarkoitetaan solujen ja kudosten verkostoa, jonka reseptorit havaitsevat signaaleja ja muuntavat ne vasteiksi. Reseptorit ovat tarkasti spesifisiä ligandeilleen ja niiden aktivoituminen käynnistää signaalointiketjun, joka voi muuttaa solun toimintaa nopeasti tai pitkällä aikavälillä.

Solukalvon pinnalla toimivia reseptoreita ovat GPCR:t (G-proteiinikytkentäiset reseptorit), RTK:t (reseptorikinaasit) sekä ligandivetoiset ionkanavareseptorit. Lisäksi on solunsisäisiä reseptoreita, kuten tumareseptoreita, jotka vastaanottavat lipofiilisiä ligandeja ja säätelevät geenien ilmentymistä. Reseptorien toiminta voidaan jakaa ensin vastaanottamaan signaaliin ja toiseksi välittämään sen solun sisällä tapahtuville reiteille.

Signaali siirtyy reseptorin aktivoituessa yleensä sekundaarimessengers-molekyylien kautta. Esimerkkejä ovat cAMP, IP3/DAG ja Ca2+. Eri reseptorit ohjaavat erilaisia signaaliketjuja, kuten MAPK/ERK-polkuja, PI3K-Akt-teitä ja JAK-STAT-reittejä, jotka säätelevät solujen toimintaa, kuten aineiden metaboliaa, ionien kuljetusta tai geenien ilmentymää.

Regulaatio ja muutoskyky ovat keskeisiä piirteitä reseptorijärjestelmissä. Reseptorit voivat desensitoitua ja internalisoitua endosomeihin, mikä heikentää vastausta (downregulaatio). Ilmentymän määrässä sekä reseptorikerrosten välisessä ristikkäisvaikutuksessa piilee solujen kyky mukautua erilaisiin viesteihin.

Merkitys: reseptorijärjestelmät ovat keskeisiä monissa fysiologisissa prosesseissa, hormonaalisessa viestinnässä, aistimisessa ja immuunivasteissa. Monet lääkkeet kohdistuvat reseptoreihin, ja niiden rakenteen sekä signaalinvälityksen ymmärtäminen on kliinisesti tärkeää.