repolarisoitumiseen

Repolarisoituminen tarkoittaa solukalvon sähköpotentiaalin palautumista negatiiviseksi depolarisaation jälkeen. Se on keskeinen osa solujen, kuten sydänlihassolujen ja hermosolujen, toiminnan palautumista depolarisaatiosta.

Sydänlihaksessa repolarisaatio tapahtuu pääasiassa aktion potentiaalin vaiheessa 3, kun kalvon jännite palautuu kohti lepotilaa. Tällöin ulosvirtauksia K+-ioneja syntyy lisää, ja Ca2+ sekä Na+ -sisäänvirta vähenee. Tämä johtaa kalvonjännitteeseen laskevaan kulkuun ja lopulliseen lepovirtatilaan. Repolarisaation jälkeen solun refraktaari-aika pitenee, mikä rajoittaa uuden depolarisaation esiintymistä heti perään.

ECG:n tasolla repolarisaatio näkyy kammioiden sähköisen aktiivisuuden palautumisena; QT-ajan piteneminen viittaa pidempään repolarisaation kestoon ja voi lisätä rytmihäiriöiden riskiä. Lääkkeet, geenivirheet ja elektrolyyttitasapainon muutokset voivat muuttaa repolarisaatiovirtauksia ja siten repolarisoitumista.

Repolarisoituminen on yleinen ilmiö muissakin excitopeissa soluissa, kuten neuroneissa, joissa K+-kanavien avautuminen palauttaa lepotilan depolarisaation jälkeen. Siksi repolarisoituminen on sekä solujen että elinten sähköisen vakauden kannalta oleellinen prosessi.