reformaatiossa

Reformaatio on 1500-luvulla käyty uskonnollinen ja yhteiskunnallinen liikettä, joka haastoi katolisen kirkon opit ja hallinnon ja johti protestanttisten kirkkojen syntyyn suurimmassa osassa Eurooppaa. Liikkeen katsotaan alkaneen noin vuonna 1517, kun Martin Luther julkaisi 95 teesit Wittenbergissä. Keskeisiä oppeja olivat Jumalan Sanan ylin asema, vanhurskautus uskon kautta, sekä uskovien yleinen pappeus, jotka korostivat kristillisen yhteisön vastuun hengellisistä asioista ja Raamatun asemaa kirkon tradition edellä.

Leviäminen oli nopeaa, ja painettu kirja sekä kirjoitettu kriittisyys edistivät oppien leviämistä. Siksi syntyi useita protestanttisia suuntauksia, kuten luterilaisuus, reformoidut sekä anglikaaninen kirkko. Kirkon hallinto ja sakramenttien määrä uudistettiin, liturgiaa mukautettiin kansankielille ja Raamattu alkoi yleistyä kielenä. Katolinen kirkko vastasi vastareformaationa.

Vaikutukset olivat laajat: uskonnollinen moninaisuus, poliittiset ja sosiaaliset muutosprosessit sekä koulutuksen ja kulttuurin kehitys. Reformaatio vaikutti myös valtioiden ja kirkon suhteisiin sekä kansallisiin identiteetteihin.

Suomessa reformaatio toteutui käytännössä 1530-luvulla ja 1540-luvulla Gustav I Vasan hallinnon aikana. Suomen kirkko omaksui luterilaiset opit, papisto alistettiin valtiolle ja käännöstyö lisäsi kansankielistä kieltä. Mikael Agricolan johtaessa suomenkielinen Uusi testamentti valmistui vuonna 1548 ja koko raamattu seurasi myöhemmin (1642). Näin reformaatio muokkasi sekä uskonnollista että kielellistä kulttuuria Suomessa.