reformaatiolla

Reformaatiolla viitataan 16. sajan keskivaiheille sijoittuviin uskonnollisiin reformaatioaaltoihin, jotka kyseenalaistivat katolisen kirkon opetukset ja käytännöt sekä johtivat luterilaisten, reformaatio- ja anglikaanisten kirkkojen syntyyn. Liike sai alkunsa kirkon epäkohtien, kuten oppituotteen ja käytäntöjen kritiikistä, ja erityisesti Martin Lutherin 95 teesiin liitettyyn raamatulliseen palautteeseen. Ajatusmaailma levisi nopeasti Keski-Euroopasta muualle Eurooppaan, muuttaen uskonnollista, poliittista ja kulttuurista maisemaa.

Keskeisiä oppeja olivat uskon yksin perusteella vanhurskautuminen (sola fide), kirkon auktoriteetin tutkiminen pelkän kirjoitusten mukaan (sola scriptura) sekä kaikkien uskovien pappeus. Eri alueilla kehitettiin eri suuntauksia: luterilaisuus, reformaatio (kalvinismi) ja anglikaaninen perinne, joita tuki Katolisen kirkon sisäinen vastareformaatio (Trenton kirkollinen uudistustyö, 1500-luvun jälkipuoliskolla).

Vaikutukset olivat laajoja: kirkkokieltä alettiin käyttää kansankielinä, raamatun- ja teologianopetus levisivät, ja maallisten hallitsijoiden valta kirkollisissa asioissa kasvoi. Samalla syntyi uskonnollista moninaisuutta, konflikteja ja sotia, sekä lopulta sukupolvien mittaan koettua kulttuurista ja koulutuksellista muutosta.

Suomessa reformaatio tultiin osaksi 1500-luvun lopun ja 1600-luvun alun valtakunnallisia muutoksia Swedish-ajan hallintorakenteiden kautta. Lutheranismi vakiintui valtionkirkoksi, ja suomenkielinen käännöskirjoitus sekä liturgia kehittyivät merkittävästi, muun muassa Mikael Agricolan toiminnan ansiosta.