radioisotooppisista

Radioisotooppisista viittaa radioaktiivisiin isotooppeihin, jotka ovat saman alkuaineen atomeja mutta eroavat neutronimääränsä vuoksi ydinluonteeltaan epävakaina. Näiden ytimissä tapahtuu hajoamista, jolloin ne emittoivat säteilyä (beeta- ja/tai alfahajoamista sekä gamma-säteilyä) ja muuttuvat toisiin isotooppeihin, usein vakaaseen ytimeen. Puoliintumisaika määrittää, kuinka nopeasti määrän radioisotooppia puolittuu, ja se voi vaihdella mikrosekunneista miljardivuosiin.

Luontaisiin radioisotooppeihin kuuluvat esimerkiksi carbon-14, potassium-40 ja uranium-238, joita esiintyy luonnossa ja joita hyödynnetään erilaisten ilmiöiden tutkimisessa sekä arkeologisessa ajoituksessa. Keinotekoisia radioisotooppeja tuotetaan ydinreaktoreissa tai kiihdyttimissä; tunnettuja esimerkkejä ovat technetium-99m, iodine-131, cobalt-60, cesium-137 sekä fluorine-18.

Käyttöjä on monia: lääketieteessä radioisotooppeja käytetään diagnostiikkaan ja hoitoon. Esimerkiksi Tc-99m mahdollistaa melko turvallisen ja tarkkanäön kuvantamisen kilpirauhasesta, luustosta tai sydänlihaksesta, kun taas I-131 ja Co-60 käytetään sädehoidossa ja muissa terapeuttisissa sovelluksissa. Tutkimuksessa radioisotooppien avulla voidaan seurata biologisia prosesseja ja kuljetusta sekä tehdä radioisotooppitutkimuksia ja PET-kuvauksia (esim. F-18).

Säteilystä ja turvallisuudesta pidetään huolta tiukalla sääntelyllä. Käyttöön liittyy valvonta, koulutus ja asianmukaiset varastointi- sekä jätehuoltokäytännöt kansainvälisten ja kansallisten ohjeiden mukaisesti.