pyhittämiseen

Pyhittäminen on suomenkielinen termi, joka tarkoittaa teonsanaa tai prosessia, jolla jokin tulee pyhäksi tai tarkoitettu pyhään käyttöön. Muodostuksessa on peräjuurena sana pyhä, ja -ttäminen-liite kuvaa tekoa tai prosessia; illatiivin muoto pyhittämiseen viittaa suoraan “pyhittämiseen” tai “pyhittämiseen kohdistuvana” tarkoituksena.

Käytännössä pyhittäminen voi viitata kahteen liittyvään käsitteeseen. Ensinnäkin kyse on pyhien asioiden, kuten esineiden, paikkojen tai henkilöiden, omialta käytöltä, eli consecrationin tai omistamisen rituaalista pyhään tarkoitukseen. Toiseksi pyhittäminen voi tarkoittaa moraalista tai hengellistä pyhitystä, jossa yksilö tai yhteisö kasvaa pyhemmäksi sanan ja Jumalan armon vaikutuksesta.

Teologisesti erittäin kristillisissä perinteissä pyhittäminen nähdään usein kahdella tasolla: pyhän erottaminen uskonnolliseen käyttöön (esimerkiksi kirkon tilojen, alttarien tai papiston pyhittäminen) sekä jumalallisen armon toteuttama ihmis- tai yhteisömuutos, jonka avulla ihmiset tulevat yhä pyhempiksi. Eri traditioissa on erilaisia näkökulmia: katolinen ja ortodoksinen perinne painottavat liturgisia ja sakramentaalisia keinoja sekä erottamisen rituaaleja; protestanttisessa viitekehyksessä korostuu uskoon ja Pyhän Hengen vaikutukseen perustuva jatkuva muutos.

Nykykäytössä pyhittäminen voi esiintyä myös epäpyhän vastakohdan tavoin: se voi tarkoittaa jonkin omistamista ja käytettäväksi määräämistä hengellisesti tai pyhin tarkoituksiin, sekä henkilökohtaisia tai yhteisöllisiä sitoumuksia suorittaa elämä pyhien arvojen mukaan.