puhetoiminta

Puhetoiminta on ihmisen kyky tuottaa puhuttua kieltä. Se muodostuu hengityksen, fonaation, artikulaation sekä resonanssin ja prosodian yhteistoiminnasta, ja sitä tutkitaan kielen- ja kielellisen terveyden sekä kognitiotieteen aloilla.

Keskeisiä osa-alueita ovat hengitys, äänen tuotto (fonaatio), artikulaatio (kielen, huulten, hampaiden ja leukojen liikkeet), resonanssi sekä prosodia (intonointi, rytmi, painotus). Näiden lisäksi puhetoimintaan vaikuttavat kognitiiviset prosessit, kuten puheen suunnittelu ja motorinen ohjelmointi.

Puhetoiminnan kehitys alkaa varhaislapsuudessa. Lapsi etenee vaiheittain äännerytmistä babblingiin, ja ensimmäiset sanat ilmestyvät yleensä noin 1–2 vuoden iässä, minkä jälkeen lauseiden muodostus kehittyy. Monikielisyys voi muuttaa kehityspolkua, mutta tukee usein kognitiivisia ja sosiaalisia taitoja. Ikääntymisen myötä puhetoiminnassa voi esiintyä muutoksia, jotka johtuvat muun muassa lihasliikkeiden ja aivotoiminnan muutoksista.

Arviointi ja häiriöt: Puhetoimintaa arvioivat pääasiassa puhe- ja kielellisen terveyden ammattilaiset, kuten puheterapeutit. Arvioon kuuluu havainnointi, puhe- ja ääninäytteet sekä kuulon tutkimus. Mahdollisia häiriöitä ovat kehitysaiheet, afasia, apraxia of speech, dysartria sekä muut kommunikaation häiriöt, jotka voivat liittyä neurologisiin tai strukturaalisiin tekijöihin.

Hoito ja tukeminen: Terapiassa keskitytään puheen sujuvuuteen, tarkkuuteen, äänenlaatuun ja hengityksen hallintaan sekä prosodian säätelyyn. Tarvittaessa käytetään augmentatiivisia ja vaihtoehtoisia kommunikaatiokeinoja (AAC), kuten symbolikirjoja tai puhetta tukevia laitteita, jotta yksilö voi kommunikoida tehokkaasti. Puhetoiminnan tutkimus huomioi usein sekä yksilön että yhteisön verkostot.