puhelinnumeroinnin

Puhelinnumerointi on telekommunikaation perusta, jossa määritellään ja hallinnoidaan puhelinnumeroiden rakennetta, jakelua ja reititystä. Sen tarkoituksena on varmistaa, että puhelut ohjautuvat oikeisiin verkkoihin ja että sekä käyttäjät että palveluntarjoajat voivat löytää ja käyttää numeroita luotettavasti. Numerointia koskevat sekä kansainväliset standardit että kansalliset suunnitelmat.

Yleisesti puhelinnumeroituminen noudattaa ITU-T:n E.164 -standardia, jonka mukaan kokonaisnumero koostuu kansainvälisestä maatunnuksesta, kansallisesta kohdistustunnuksesta sekä tilaajakohtaisista numeroista. Numeroiden enimmäispituus on 15 digits. Kansallinen numerointisuunnitelma määrittelee, miten nämä osat muodostuvat ja miten ne ohjautuvat paikallisesti sekä kansainvälisesti. Lisäksi suunnitelmassa määritellään erilaiset numero- ja ominaisuusryhmät, kuten maantieteelliset numerot, mobiilinumeroidot sekä ei-geografiset numerot sekä lyhyet ja maksulliset palvelunumerot.

Toiminta ja hallinto liittyvät toisiinsa: kansallinen viranomainen vastaa numerointisuunnitelman ylläpidosta ja numerointiresurssien jakamisesta palveluntarjoajille, kun taas ITU koordinoi kansainvälistä yhteensopivuutta. Numeroiden hallinnointi kattaa myös siirtämisen toiseen operaattoriin (number portability), reitityksen, sekä hätä- ja yhteystietonumerot, jotka ovat yhteiskäytössä koko maassa.

Esimerkki Suomesta: Suomessa numerointia hallinnoi Traficom viranomainen. Maan kansainvälinen koodi on +358, ja kansallinen suunnitelma kattaa sekä maantieteelliset että ei-geografiset numerot sekä erityisnumeroita, kuten hätänumeron 112.

Kehitys ja siirtymä IP-verkkoihin sekä verkkotekniikoiden muutos ovat vaikuttaneet puhelinnumeroinnin rooliin, mutta sen perusperiaatteet pysyvät standardoituna ja järjestelmällisenä.