preskriptiivisestä

Preskriptivismi on kielitieteellinen ja kielellinen lähestymistapa, jonka mukaan kielessä on oltava selkeästi määritellyt oikea ja väärä käyttö, ja näitä sääntöjä tulisi noudattaa. Tämä näkökulma ilmenee kielioppaissa, sanakirjoissa, koulutuksessa sekä muiden auktoriteettien tarjoamissa ohjeissa, joissa annetaan suosituksia esimerkiksi sanavalinnoista, lauserakenteista ja oikeinkirjoituksesta.

Keskeisiä piirteitä ovat normatiivisuus ja standardin edistäminen: preskriptivismi pyrkii määrittelemään, miten kieltä tulisi käyttää, ja millaisia muotoja ei tulisi käyttää. Auktoriteetit kuten kielitoimistot, opettajat ja julkaisut toimivat sääntöjen lähteinä. Tavoitteena on usein ymmärrettävyys ja yhteisön yhteinen kieli.

Historiallisesti preskriptivismi korostui erityisesti 18. ja 19. vuosisadan kieliopin ja sanakirjojen myötä; monissa kielissä luotiin virallistettuja sääntöjä ja standardeja. Esimerkiksi englannin kielessä korostettiin “oikeaa” muotoa ja kirjoitusasua; Suomessa kielitoimiston ohjenuora ja koulun kieliopetuksen perinteet heijastavat tätä perinnettä.

Deskriptivismi sen sijaan tutkii kieltä sellaisena kuin sitä käytetään, ilman normatiivisia tuomioita. Preskriptivismi on kiistanalainen, koska se voi rajoittaa kielen luonnollista muodonvaihdosta ja joskus vahvistaa sosiaalisia valtarakenteita.

Nykyään sekä preskriptivismi että deskriptivismi esiintyvät rinnakkain. Koulutuksessa ja julkisessa viestinnässä säilytetään standardi kieli, mutta digitaalinen aikakausi on lisännyt kielen vaihteluita ja käyttäjämaan muutoksia. Moderni keskustelu painottaa kieliymmärrystä ja kirjoitetun viestinnän laatua sekä ymmärrystä kielen vaihteluille.