pitkäaikaiskäyttö

Pitkäaikaiskäyttö tarkoittaa aineen, tuotteen tai hoitomuodon säännöllistä ja jatkuvaa käyttöä pitkäksi ajanjäksi, usein kuukausien tai vuosien mittaisena. Termiä käytetään erityisesti lääketieteessä kuvaamaan kroonisten sairauksien hoitoa ja lääkitystä, joka on tarkoitettu jatkuvaan käyttöön. Pitkäaikaiskäyttö voi kohdistua lääkkeisiin, ravintolisiin, kemikaaleihin tai teknisiin laitteisiin, joissa käytön suunnitelmallisuus ja seuranta ovat osa hoitokäytäntöä.

Hyödyt voivat sisältää oireiden hallinnan, sairauden etenemisen hidastamisen ja elämänlaadun paranemisen. Riskejä ovat pitkäaikainen haittavaikutusten paljous, vuorovaikutukset muiden aineiden kanssa, toleranssi sekä mahdollinen riippuvuus tai vieroitusoireet käytön päättyessä.

Seuranta on keskeistä. Pitkäaikaiskäyttöä suunnittelevan tai sitä ylläpitävän on tehtävä säännöllisiä arviointeja, laboratorio- ja turvallisuustarkastuksia sekä annostuksen ja mahdollisten yhteisvaikutusten seurantaa. Hoitojen hyötyjä ja riskejä arvioidaan yksilöllisesti, ja hoitosuunnitelmaa päivitetään tarpeen mukaan.

Vieroitus ja annostuksen pienentäminen kannattaa tehdä hallitusti. Jos pitkäaikainen käyttö päätetään lopettaa, tehdään asteittainen vähentäminen ja tarjotaan tukea potilaalle. Erityistä huomiota kiinnitetään riippuvuus- ja vieroitusoireiden riskiin sekä monilääkitykseen.

Esimerkkejä lääkkeistä, joita käytetään pitkään, ovat antidepressantit, pitkäkestoiset kipulääkkeet, tulehduskipulääkkeet sekä happosalpaajat. Pitkäaikaiskäyttö vaatii riskien ja hyötyjen punnintaa sekä asianmukaista seurantaa ja yksilöllistä hoitosuunnitelmaa.