pinnoituksissa

Pinnoitus on prosessi, jossa substraatti päällystetään ohuella kerroksella toista materiaalia. Tavoitteena on parantaa pinnan ominaisuuksia, kuten korroosionkestävyyttä, kulutusta, hankauskestävyyttä sekä ulkonäköä ja sähkönjohtavuutta. Pinnoituksia käytetään laajalti teollisuudessa ja kuluttajatuotteissa, kuten autojen osissa, työkaluissa, elektroniikassa ja rakennusmateriaaleissa. Pinnoitteen kerros voi olla metallinen, epämetallinen tai polymeerinen, ja kerroksen paksuus vaihtelee muutamasta mikrometristä useisiin kymmeniin mikrometreihin.

Yleisimmät menetelmät ovat elektrolyyttinen pinnoitus (esim. kromi-, nikkeli- ja kuparikerrokset), galvanoitu pinnoitus (sinkki tai sinkkipinnoite), kemiallinen pinnoitus eli electroless-pinnoitus (esim. nikkelipohjaiset pinnoitteet), pulveripinnoitus sekä höyrypinnoitus (PVD/CVD). Näillä eri menetelmillä saavutetaan erilaiset ominaisuudet ja soveltuvuudet.

Materiaalit ja ympäristövaikutukset vaihtelevat, ja pinnoitteet voivat olla metallisia, epämetallisia tai polymeerisiä. Esimerkkejä yleisistä kohdemateriaaleista ovat teräs, ruostumaton teräs ja alumiini. Joidenkin pinnoitteiden käytöstä rajoitetaan ympäristö- ja terveysvaikutusten vuoksi; esimerkiksi kromi(VI) -pohjaiset pinnoitteet ovat tiukasti säänneltyjä, ja kehitetään vaihtoehtoja kolmannen arvoon kromiin sekä ei-kromiin pinnoitteisiin.

Sana pinnoituksissa on inessiivinen monikko. Sitä käytetään viittaamaan pinnoitusprosesseihin tai -kerroksiin tilassa, jossa pintakerros on olemassa, esimerkiksi pinnoituksissa käytetyt aineet.