perustuvuutta

Perustuvuutta on suomalainen abstrakti käsite, joka kuvaa sitä, että jokin on perustettu, kiinnittyy tai saatetaan pitää perustana jollekin muulle. Sana muodostuu verbin perustua eli “olla pohjana/tulla perustetuksi” sekä -vuus- suffixistä, joka tekee siitä laadun tai tilan ilmaisijan. Perustuvuudesta puhutaan usein sen yhteydessä, miten jokin ajatus, väite, järjestelmä tai toiminta saa legitiiminsä tai mielekkyytensä.

Käyttökontekstit

- Filosofiassa ja epistemologiassa perustuvuus viittaa väitteiden tai järjestelmien perustavanlaatuiseen, toisarvoisista todisteista riippumattomaan kiinnittymiseen. Tässä yhteydessä puhutaankin usein perustelu- tai perustelutason vakaudesta, sekä siitä, voivatko johtopäätökset nojata luotettaviin, itsessään perustuviin uskomuksiin.

- Foundationalismi on yksi perustuvuuden käsitteellistymä, jossa objektiivinen tieto rakentuu perususkomusten varaan. Koherentismi ja muut näkökulmat esittävät toisenlaisen näkemyksen siitä, miten väitteet voivat olla perusteltuja toisiinsa liittymällä.

- Laajemmin perustuvuutta käytetään kuvaamaan sääntöjen, päätösten tai institutiontien legitimiteetin ja pohjan muodostavaa luonnetta. Esimerkiksi tutkimuksen, politiikan tai lain kontekstissa voidaan puhua siitä, mikä antaa päätöksille tai toimille vapaamuotoisen ja hyväksyttävän perustan.

Rajoitukset ja kritiikki

Perustuvuuden käsite on kriittinen ala. Ongelmia ovat esimerkiksi perusteiden epävarmuus, perustojen löytäminen tai määrittäminen sekä mahdollinen regressi- tai epäkäytännöllisyyden ongelma, kun haetaan itsensävarmoja perusväitteitä.

Lähin Verhältnis

- Perustuva, peruste, perusteellinen, perusteet. Perustuvuutta voidaan tarkastella eri tieteenaloilla sekä käytännön päätöksenteossa, kun pyritään arvioimaan jonkin asian olevan sen, mille se saa tukensa.