perussopimuksiin

Perussopimuksiin viitataan suomalaisessa oikeudellisessa ja poliittisessa keskustelussa EU:n sekä sen edeltäjien yhteisöjen perustaviin ja muuttaviin sopimuksiin. Niillä luodaan unionin laillinen perusta, määritellään sen tavoitteet ja toimivalta-alueet sekä rakennetaan päätöksentekojärjestelmä. Perussopimukset asettavat myös lainsäädännön hierarkian, jossa EU-laki voi olla etusijalla kansalliseen lainsäädäntöön nähden.

Historia ja sisällön pääpiirteet: Pariisin sopimus (1951) aloitti ECSC:n perustamisen; Rooman sopimus (1957) loi Euroopan talousyhteisön ja Euratomin. Maastrichtin sopimus (1992) muodosti EU:n virallisen toimijan ja toi kolmen pilarin rakenteen, jonka myöhemmät sopimukset purkivat Lissabonin sopimuksella (2007/2009). Amsterdamin (1997/1999), Nizzan (2001/2003) sekä erityisesti Lissabonin uudistukset muovasivat toimielimiä, päätöksentekoa sekä unionin oikeudellista asemaa ja lisäsivät kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia.

Toimivalta ja politiikat: Perussopimuksissa määritellään EU:n tavoitteet, kuten rauhan ja turvallisuuden edistäminen, taloudellinen vakaus sekä perusoikeudet. Näiden puitteissa muodostuvat yleiset politiikan alat, kuten sisämarkkinat, kilpailupolitiikka, tutkimus ja innovaatio sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikka.

Oikeudellinen vaikutus: EU-laki voi olla suoraan sovellettavaa ja joissain tapauksissa etusijalla jäsenvaltion lainsäädäntöön nähden. Kansallinen lainsäädäntö täytäntöönpanee perussopimusten määräykset sekä niihin liittyvät säädökset.

Muutokset ja ratifikaatio: Perussopimusten muutokset vaativat kaikkien jäsenvaltioiden ratifioinnin, usein kansallisten menettelyjen ja joskus kansanäänestysten kautta.