perheyhteenkuuluvuus

Perheyhteenkuuluvuus on suomalainen käsite, joka kuvaa perheen jäsenten kokemaa yhteenkuuluvuuden tunnetta sekä läheisyyden ja tuen tasoa. Se kattaa sen, miten mukanaolon tunne, yhteinen aika, kommunikaatio sekä osallistuminen perhe-elämän päätöksiin muodostavat perheen ilmapiirin ja yksilön kehityksen kannalta keskeisen yhteyden tunteen.

Tutkimuksissa perheyhteenkuuluvuutta pidetään keskeisenä osana perhesuhteiden toimivuutta ja lasten sekä nuorten hyvinvointia. Korkea perheyhteenkuuluvuus on yhteydessä parempaan mielenterveyteen, sopeutumiseen, koulumenestykseen sekä vähäisempiin käyttäytymisen riskitekijöihin. Vastaavasti matalampi kokemus yhteydestä voi liittyä ristiriitoihin, eriytymiseen tai epävarmuuden tunteeseen perhesuhteissa.

Mittaus ja konteksti. Perheyhteenkuuluvuutta arvioidaan yleensä kyselyillä ja haastatteluilla, joissa selvitetään koettua läheisyyttä, tukea vanhemmilta, tunteen kuuluvuudesta perheeseen sekä osallistumista yhteisiin aktiviteetteihin ja päätöksiin. Vaikka käsite juurtuu suomalaisiin perhetutkimuksiin, siihen liittyvät ideat ovat yhteydessä kansainvälisiin käsitteisiin kuten perheen koherenssi ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tunne.

Sovellukset käytännössä. Edistettäessä perheyhteenkuuluvuutta tavoitteena on vahvistaa avointa viestintää, yhteistä toimintaa sekä osallistavaa päätöksentekoa, jotta perheilmapiiri olisi tila, jossa jokainen jäsen kokee kuuluvansa ja tulevansa kuulluksi.

Etymologia. Termi koostuu sanoista perhe ja yhteenkuuluvuus, joka heijastaa kollektiivisen perheidentiteetin ja yhteenkuuluvuuden tunteen olennaisuutta.