partikkelikokoanalyysimenetelmiä

Partikkelikokoanalyysimenetelmät ovat joukko tekniikoita, joita käytetään määrittämään ja luokittelemaan kiinteiden materiaalien hiukkasten kokoa. Partikkelikoko on keskeinen ominaisuus monilla teollisuudenaloilla, kuten lääketeollisuudessa, elintarviketeollisuudessa, sementinvalmistuksessa ja keramiikassa, koska se vaikuttaa materiaalin ominaisuuksiin, kuten reaktiivisuuteen, liukoisuuteen, virtausominaisuuksiin ja fysikaalisiin ominaisuuksiin.

Yleisimpiä menetelmiä ovat seulonta, jossa materiaali ajetaan erikokoisten seulasarjojen läpi ja kunkin seulan keräämä materiaalin massa mitataan. Laserdiffraktio mittaa valonsirontaa, kun laserpalkki kulkee partikkelinäytteen läpi, ja sirontakulma on kääntäen verrannollinen partikkelikokoon. Dynaaminen valonsironta (DLS) on toinen optinen tekniikka, jota käytetään nanokokoisille hiukkasille, ja se perustuu valon sirontaan, joka johtuu hiukkasten Brownin liikkeestä. Sedimentointianalyysi mittaa hiukkasten laskeutumisnopeutta nesteessä, johon liittyy usein Stokesin lain käyttöä. Mikroskopia, joko optinen tai elektroninen, mahdollistaa yksittäisten hiukkasten suoran katselun ja mittaamisen.

Menetelmän valinta riippuu analysoitavan materiaalin tyypistä, halutusta kokojakaumasta ja tarkkuudesta. Jokaisella menetelmällä on omat etunsa ja rajoituksensa, ja joskus useiden menetelmien yhdistelmää voidaan käyttää kattavan kuvan saamiseksi partikkelikokojakaumasta. Partikkelikokoanalyysi on välttämätön prosessin hallinnassa, laadunvalvonnassa ja tuotekehityksessä.