ossifikaatio

Ossifikaatio on luiden muodostumisprosessi, jossa luukudosta syntyy kehossa. Se on keskeinen osa sikiöaikaista skeletin kehitystä sekä luuston korjaantumista ja kasvuun liittyvää remodelointia aikuisuudessa.

Ossifikaatio jakaantuu pääasiassa kahteen mekanismiin: intramembraaniseen (intramembraaninen) ja endokondraaliseen (endochondraalinen) ossifikaatioon. Intramembraaninen ossifikaatio tapahtuu suoraan mesenkymaalisista soluista osteoblasteiksi ja luukudos muodostuu ilman kartilaginea mallia. Tämä mekanismi muodostaa litteät luut, kuten kallon luiden ja osan kasvojen luuston rakennetta. Endokondraalinen ossifikaatio alkaa kartilaginea mallina, jota luu korvaa vähitellen; kartilagi muuttuu luuksi. Tämä mekanismi on erityisen tärkeä pitkien luiden, kuten reiden ja säären, kehityksessä.

Kehityksessä pitkissä luissa on primaarinen ossifikaatiokeskus diaphyysissä ja myöhemmin toissijaisia keskuksia epifyysien alueilla. Kasvu tapahtuu kasvulevyillä (epifyysilevyt), ja kun kasvulevyt fuusioituvat nuoruudessa, pituuskasvu päättyy. Ossifikaatioon liittyy myös luun remodelointi, jossa uusi luu muodostuu osteoblasteista ja vanha luu korjataan osteoklastein.

Ossifikaatio eroaa kalsifikaatioon: kalsifikaatio tarkoittaa kalsiumsuolojen kertymistä kudokseen ilman todellista luukudosta. Patologisia tiloja voivat olla esimerkiksi heterotopinen ossifikaatio pehmytkudoksissa trauman, kirurgian tai neurologisen vamman jälkeen sekä viivästyneet tai epäonnistuneet keskusten muodostumiset.

Radiologiassa ossifikaatio etenee tyypillisen kehityksen mukaan, ja keskusten oikea-aikainen ilmestyminen auttaa hahmottamaan normaalin kehityksen kulun. Poikkeavuudet voivat viitata kehitys- tai traumaperäisiin ongelmiin.