oleskeluoikeuteen

Oleskeluoikeus tarkoittaa lakisääteistä oikeutta asua ja oleskella maassa pitkään tai määräajoin. Käsite esiintyy sekä kansallisessa oikeudessa että eurooppalaisessa liikkumis- ja oleskeluoikeudessa. Oikeus voi perustua henkilön kansalaisuuteen, työ- tai opiskeluasemaan sekä perhesuhteisiin tai muihin lainsäädännön perusteisiin.

EU-oikeudessa oleskeluoikeus on keskeinen osa liikkumisvapautta. EU-kansalaiset ja heidän perheenjäsenensä voivat oleskella toisen jäsenvaltion alueella tietyin edellytyksin. Lyhytaikainen oleskelu (alle kolme kuukautta) on yleensä sallittu ilman erillistä lupaa. Pidempi oleskelu edellyttää esimerkiksi työntekoa, opiskelua, riittävää toimeentuloa ja sairausvakuutusta. Perheenjäsenillä on samanlaiset oikeudet, jollei jäsenvaltiolla ole perusteltuja poikkeuksia.

Suomessa oleskeluoikeutta käsitellään ensisijaisesti oleskeluluvan tai muun virallisen statuksen kautta. Maahanmuuttovirasto myöntää oleskeluluvat ja tiedot rekisteröidään väestötietojärjestelmään. Pitkäaikainen ja pysyvä oleskeluoikeus voidaan saada, kun oleskelu on ollut säännönmukaista ja muut lainsäädännön edellytykset täyttyvät.

Oleskeluoikeuden todistaminen voi vaatia virallisia asiakirjoja, kuten oleskelulupaa, EU-kansalaisen todistusta tai rekisteröintiä. Oleskeluoikeus voi olla tilapäinen tai pysyvä, ja se voi muuttua elämänkulun sekä lainsäädännön mukaan.

Katso myös: EU:n liikkumisvapaus, direktiivi 2004/38/EY, oleskelulupa, Maahanmuuttovirasto, Väestörekisteri.