oksigenaatiota

Oksigenaatio (oksigenaatiota) tarkoittaa prosessia, jossa happea lisätään aineeseen, kudokseen tai tilaan. Se on yleistermi, jota käytetään sekä luonnontieteissä että biologiassa, lääketieteessä ja ympäristötieteissä kuvaamaan hapen riittävyyden tai hapettumisvaiheen lisääntymistä.

Kemiassa oksigenaatio voi tarkoittaa aineen hapettumista tai hapen liittymistä molekyyliin. Esimerkkejä ovat hapen kiertäminen reaktioissa, epoksidaatio ja muut reaktiot, joissa happi osallistuu kemiallisiin muutoksiin. Oksigenaation käsite voi erota laajemman oksidation käsitteestä, jossa elektronien siirtyminen on keskeisessä roolissa.

Biologiassa ja lääketieteessä oksigenaatio viittaa erityisesti veren ja kudosnesteiden hapentarjoon nesteiden kautta. Veren hapenkuljetuksessa tärkeää on hemoglobiinin sitoutuminen hapen, mikä ilmenee hapen-altistusten mittareilla kuten PaO2 (veren osapaine) ja SaO2 (hapenkuljetuksen kyllästyys). Alveolien ja verenkierron välinen kaasujakautuminen sekä kudosten hapensaanti ovat keskeisiä, ja riittävä oksigenaatio on välttämätöntä solujen energiantuotannolle.

Ympäristötieteissä oksigenaatio liittyy veden hapen määrään, joka vaikuttaa vesieliöiden hyvinvointiin. Ilmastointi, veden sekoitus sekä fotosynteesi lisäävät veden oksigenaatiota, kun taas lämpötilan nousu ja trovaus voivat vähentää sitä.

Mittaaminen ja seuranta ovat keskeisiä: hapen osapaine, hapenkyllästyys, sekä happitasapainon seuraaminen ovat osa arviota oksigenaation tilasta sekä terapeuttisissa että ympäristöllisissä sovelluksissa.