oksidointikykyjä

Oksidointikyvyt viittaavat aineen taipumukseen ottaa vastaan elektroneja muilta aineilta. Tämä prosessi tunnetaan hapettumisena tai kemiallisena hapettumisena. Oksidointikyvyn suuruus riippuu aineen kemiallisesta rakenteesta ja sen elektronien sitoutumisvoimasta. Korkea oksidointikyky tarkoittaa, että aine on voimakas hapetin ja kykenee helposti ottamaan vastaan elektroneja.

Yleisesti tunnettuja vahvoja hapettimia ovat esimerkiksi happi, fluori ja tietyt peroksidit. Nämä aineet reagoivat helposti muiden aineiden kanssa, luovuttaen niiltä elektroneja ja itse pelkistyessään. Oksidointikykyä voidaan mitata esimerkiksi potentiaalilla standardiolosuhteissa. Mitä korkeampi potentiaali on, sitä suurempi on aineen oksidointikyky.

Oksidointikyvyllä on merkitystä monilla aloilla. Teollisuudessa sitä hyödynnetään esimerkiksi vedenpuhdistuksessa, desinfioinnissa ja kemiallisessa synteesissä. Luonnossa hapettumisreaktiot ovat keskeisiä esimerkiksi soluhengityksessä ja korroosiossa. On tärkeää ymmärtää eri aineiden oksidointikyvyt turvallisuussyistä, sillä voimakkaat hapettimet voivat olla reaktiivisia ja vaarallisia. Myös biologisten järjestelmien toiminta perustuu usein tarkkaan säädeltyihin hapetus-pelkistysreaktioihin.