oksidantteihin

Oksidantteihin viittaava käsite viittaa aineisiin, jotka hapettavat muita vastaanottamalla elektroneja ja pelkistyvät itse prosessin aikana. Redox-reaktioissa oksidantti toimii elektronien hyväksyjänä, kun taas hapettuva aine häviää elektroneja. Oksidanttien vahvuus mitataan standardin redox-potentiaalilla (E°); suurempi E° tarkoittaa yleisesti voimakkaampaa oksidanttia.

Käytännössä oksidantteja esiintyy monissa ympäristöissä ja sovelluksissa. Esimerkkejä ovat molekyylinen happi (O2), vetyperoksidi (H2O2), kloori (Cl2) ja bromi (Br2), sekä kemiallisesti vahvat hapettajat kutenpermanganinaatti MnO4− ja dikromaatti Cr2O7^2−. Oksidantit voivat toimia sekä pienissä että suurissa mittakaavoissa ratkaisuissa ja niiden hapetuskyky riippuu olosuhteista, kuten pH:sta ja vesiliuoksesta.

Biologiassa oksidanteilla on merkittävä rooli sekä normaaleissa metabolismiprosesseissa että haitallisina reaktioina. Reaktiiviset happilajeja (ROS) syntyvät entsymaalisten tai elektrolyyttisten prosessien yhteydessä ja ne voivat vaurioittaa biomolekyylejä, kuten lipidejä, proteiineja ja DNA:ta. Elimistöt puolustautuvat antioksidanttisilla järjestelmillä, jotka hillitsevät oksidanttien vaikutuksia ja ylläpitävät redox-tasapainoa.

Sovelluksissa oksidantteja käytetään muun muassa vedenkäsittelyssä, desinfektiossa, syövyttävien reaktioiden katalysoinnissa ja tekstiilien sekä kellasteisen materiaalin bleachauksessa. Oksidanttien käsittelyssä on syytä noudattaa turvallisuusohjeita, sillä vahvat oksidantit voivat olla palo-, laukaisuvaara tai vahingoittaa materiaaleja.