ohjelmointimallin

Ohjelmointimallin tarkoittaa tässä abstraktia kehystä, jonka avulla ohjelmia suunnitellaan, kirjoitetaan ja suoritetaan. Se määrittelee, millaisia laskentaperiaatteita käytetään, miten muisti ja tila hallitaan, miten rinnakkaisuus ja viestintä toteutetaan sekä miten ohjelman virheet käsitellään. Ohjelmointimallin valinta vaikuttaa siihen, miten ohjelma jäsennellään ja miten sitä arvioidaan.

Yleisimpiin ohjelmointimalleihin kuuluvat imperatiivinen malli, jossa ohjelma kuvaa muistin tilan muutoksia vaiheittain; funktionaalinen malli, jossa laskenta koostuu puhtaista funktioista ilman sivuvaikutuksia; olio-ohjelmoinnin malli, jossa ohjelma rakentuu oliioiden ja niiden vuorovaikutusten ympärille; sekä loginen ohjelmointi, jossa päätelmät ja relaatiot ilmaisevat ohjelman loogisen tarkoituksen. Lisäksi korostuvat dataflow-, tapahtuma- ja aktorimallit, jotka on suunniteltu rinnakkaisuudelle, asynkronialle ja viestinvälitykselle.

Kielet ja toteutukset voivat tukea useita ohjelmointimalleja; muistin malli ja suoritusympäristö vaikuttavat, miten ne toteutuvat käytännössä. Esimerkkejä: C ja Java painottavat imperatiivista ja oliopohjaista ohjelmointia; Haskell ja Lisp korostavat funktionaalista ohjelmointia; Prolog toimii loogisena ohjelmointina; JavaScript ja Python yhdistävät useita tyylejä.

Valinta ohjelmointimallin mukaan vaikuttaa ohjelman arkkitehtuuriin, kehitystapaan ja suorituksen skaalautuvuuteen. Oikea malli helpottaa lukemista, testaamista ja virheiden jäljittämistä. Monimutkaisissa järjestelmissä voidaan hyödyntää useamman mallin yhdistelmää tai räätälöityjä malleja.

Historia: ohjelmointimalleja kehitettiin 1950– ja 1960-luvuilla, ja paradigmien välinen kehitys sekä korkeamman tason abstraktiot ovat muokanneet ohjelmistokehitystä edelleen. Nykyään monet kielet tukevat useita malleja samanaikaisesti, tarjoten joustavuutta suunnitteluun.