nauhamikrofoneja

Nauhamikrofonit ovat mikrofonityyppi, jossa ääniaaltojen liike muuttuu sähköiseksi signaaliksi käyttämällä ohutta metallinauhaa, joka toimii liikkuvana elementtinä magneettikentässä. Nauha värähtelee ääniaallon vaikutuksesta ja synnyttää sähkövirran sen liikkeen mukaan. Tämän periaatteen vuoksi nauhamikrofonit ovat tyypillisesti bidirektionaalisia eli kuulostavat sekä edestä että takaa.

Rakenne ja ominaisuudet: nauha on erittäin ohut metallinen elementti, sijoitettuna vahvaan magneettikenttään. Signaali tuotetaan usein muuntajan kautta, minkä vuoksi ääni on yleensä pehmeä, lämmin ja hieman roll-off-korkeilla taajuuksilla. Impedanssi vaihtelee mallin mukaan, ja monet modernit nauhamikrofonit sietävät phantom-virran, vaikka perinteisemmät mallit voivat kärsiä vahingoittumisesta epäasianmukaisella virransyötöllä. Nauhamikrofonit ovat herkkiä mekaanisille iskuille ja ilmavirrälle sekä niillä on rajoitettu kestävyys erittäin suurille äänitasoille.

Historia ja käyttötavat: nauhamikrofonit kehitettiin 1930–1940-luvuilla ja olivat alun perin tärkeitä radiotoiminnassa ja äänityksessä. Ne saavuttivat mainettaan erityisesti lämminhenkisen äänensä ja luonnollisen yleisvaikutelman ansiosta. Nykyään niitä käytetään studiokuuntelussa sekä live-äänityksissä erilaisille äänitteille, kuten laululle, puhaltimille, kitaravahvistimille ja rumpujen äänityksessä, usein silloin, kun halutaan pehmeä ja luonnollinen ääni.

Huolto ja rajoitteet: nauhamikrofonit ovat herkempiä kuin monet muut miking-tyypit ja tarvitsevat huolellisuutta sekä oikeanlaisia preamppeja. Vanhat mallit voivat olla herkkiä phantom-virralle, joten valmistajan suosituksia on noudatettava. Metallinauhan vahingoittumisen vaara sekä ilmavirran aiheuttama epätoivottu liikahdus on otettava huomioon, ja suojakuoret sekä asianmukainen säilytys on suositeltavaa.