narratologiassa

Narra­tologia on kertomusten rakenteen, toiminnan ja merkityksen tutkimusta. Sen tarkoituksena on ymmärtää, miten tarinat rakentuvat ja miten ne välittävät tietoa sekä tunteita, sekä miten lukija tai katsoja tulkitsee niissä esiintyviä merkityksiä. Tutkimuksessa tarkastellaan sekä tarinan sisäistä rakennetta että kertomuksen suhdetta laajempaan kulttuurilliseen kontekstiin.

Keskeisiä käsitteitä ovat fabula ja syuzhet sekä fokalisaatio ja kertoja. Fabula tarkoittaa tarinan kronologista tapahtumien ketjua; syuzhet puolestaan sitä, miten nämä tapahtumat esitetään ja rytmitetään kertomuksessa. Fokalisaatio viittaa kertomuksen näkökulman tuomaan tietoon; kertoja voi olla luotettava tai epäluotettava, ja kerronta voi paljastaa tai peittää tietoja ajan ja tilan suhteen.

Historia ja kehitys: Narratologia kehittyi 1900-luvulla strukturalismin ja kriittisen kertomusteorian vaikutuksesta. Keskeisiä vaikuttajia ovat olleet Vladimir Propp (folkloristiikka), Roland Barthes ja Gérard Genette sekä Mieke Bal. Heidän työnsä loi mallin siitä, miten tarina voidaan analysoida sen rakenteen, aikaisen järjestyksen ja kertojan suhteen. Tutkimus on laajentunut kirjallisuudesta elokuvaan, televisioon ja digitaalisiin medioihin sekä videopeleihin.

Käytännön sovellukset ja menetelmät: Tutkimuksessa käytetään sekä perinteisiä close reading -menetelmiä että strukturalistisia ja diskursiivisia lähestymistapoja. Nykyään sovellukset kattavat sekä kirjallisuuden että audiovisuaalisen aineiston analyysin. Digitaalinen narratologia hyödyntää laskennallisia menetelmiä suurissa kokoelmissa.

Haasteet ja kritiikki: Kritiikki kohdistuu liialliseen rakenteellisuuteen sekä kontekstin huomioimisen puutteeseen ja kulttuurien moninaisuuden eri ulottuvuuksien huomioimisen haasteisiin.