määräytymisestä

Määräytyminen on kielitieteellinen termi, jolla tarkoitetaan sitä, miten substantiivin viittaus määritellään tai rajoitetaan lauseessa. Käytännössä määräytyminen syntyy, kun pääsana saa lisämääreitä, jotka kertovat, mikä tai millainen asia on kyseessä suhteessa muuhun lauseeseen. Määräytyminen kohdistuu usein nominiin ja sen määritteisiin: adjektiiveihin, numeroihin, demonstratiivipronomineihin, omistusmääreisiin sekä relatiivisiin ja muihin lauseen sisäisiin määrityksiin.

Tyypillisiä määräytymisen ilmentymiä ovat esimerkiksi: adjektiivit kuten suuri koira, jotka tarkentavat pääsanaa; numeraaliset määreet kuten kolme taloa; demonstratiivipronominit kuten tämä talo; omistusmääreet kuten minun kirjani; sekä genetiiviset määreet kuten talon ikkunat, jotka ilmaisevat suhteen tai omistuksen. Lisäksi määritykset voivat olla lauseen sisäisiä, esimerkiksi relatiivisella sivulauseella kuvaavat ilmaukset kuten talon ikkunat, joista huomataan jokin ominaisuus.

Suomen kielessä määrääminen on keskeistä, koska kieltä ei ole artikkeleita. Määräytymisen avulla ilmaistaan tarkennus ja viittaussuhde ilman erillisiä artikkelimerkintöjä, ja se vaikuttaa sekä sanan merkitykseen että lauseen selkeyteen. Määräytyminen on siten tärkeä käsite sekä kielenopetuksessa että kieliopillisessa analyysissä, kun tutkitaan sanan ja ilmaisun välistä viittaussuhdetta sekä verbi- ja määriteyhteyksiä.

Etymologisesti sana määräytyminen tulee verbistä määrätä ja -minen-jankausta kuvaavasta verbitunnisteesta, ja se viittaa jotenkin siihen, miten jokin kohde saa määritelmän tai rajauksen.