myeliinipaallot

Myeliinipaallot ovat aksonien ympärille muodostuvia rasva- ja proteiinikerroksia, jotka toimivat muodostavana eristeenä. Ne ovat tärkeä osa keskushermoston (CNS) ja ääreishermoston (PNS) johtokykyä, sillä ne nopeuttavat sähköimpulssin etenemistä aksonissa.

CNS:ssa myeliinipaallot muodostuvat oligodendroglia- soluista, joista yksittäinen solu myeliinipaalaa useita aksonipäätteitä ohittaen useita segmenttejä. PNS:ssä myeliini muodostuu Schwann-solujen avulla, joista kukin solu myeliinipaalaa yhden aksonin yhden segmentin. Myeliinikerrokset ovat lamellaarisia ja lipidipitoinen rakenne, jonka sisäpuolella on pienempi määrä sitkeää sytoplasmaa. Aksonin välillä on myeliinipaallon pienet puutuvat alueet, joita kutsutaan Ranvierin solmuiksi, joissa ionikanavat ovat runsaasti. Solmujen ansiosta johtuminen tapahtuu nopeammin ja sähköimpulssi 'hyppää' solmujen välillä.

Kehitys ja kypsyminen: myelinaatio alkaa monin paikoin ennen syntymää ja jatkuu varhaislapsuudessa sekä joillakin alueilla nuoruuteen asti. Myelinaatio riippuu sekä geeneistä että neuronien toiminnasta; aktiivisuus voi nopeuttaa prosessia.

Kliininen merkitys: myeliinin hajoaminen tai vaurio johtaa johtuvuuden hidastumiseen ja aistien tai liikunnan heikkenemiseen. Esimerkkejä ovat keskushermoston demyelinaatiota aiheuttavat sairaudet kuten multippeliskleroosi sekä ääreishermoston demyelinaatiot kuten Guillain–Barrén oireyhtymä. Remyelinaatio voi korjata osittain johtovarmuutta, mutta uusi myeliini on usein ohuempi ja kapeampi kuin alkuperäinen.

Diagnoosi ja hoito: demyelinaation tutkiminen hyödyntää magneettikuvausta, evoked-potentiaaleja sekä hermojuostojen tutkimuksia. Hoito keskittyy tulehdusten hillitsemiseen, oireiden hallintaan ja uusimman myeliinin muodostumisen tukemiseen; tutkimus käsittää myös keinoja edistää remyelinaatiota ja kilpailevia hoitoja.