mikrofonilajeja

Mikrofonilajeja käsittelevä artikkeli kuvaa erilaisia laitteita, jotka muuttavat äänen sähköiseksi signaaliksi. Mikrofoneja voidaan luokitella toimintaperiaatteen mukaan dynamiikkaan, kondensaattoriin ja nauhamikrofoniin. Dynamiikkamikrofonit ovat kestäviä ja soveltuvat hyvin lavalle ja nopeisiin työtilanteisiin; niiden rakenne perustuu liikkuvaan kelaan, joka reagoi ääniaalloihin. Kondensaattorimikrofonit ovat herkkiä ja tarjoavat yleensä laajemman taajuusvasteen, mutta ne vaativat usein ulkoisen virtalähteen eli phantom powerin. Nauhamikrofonit tarjoavat lämpimän, luonnollisen äänen, mutta ne ovat herkempiä fyysiselle vahingolle ja vaativat huolellista käsittelyä.

Suuntakuvioiden mukaan yleisimpiä ovat kardioidi, omnidirektionaalinen, sekä bidirektionaalinen eli figuuri-8 -kuvio. Kardioidimine suuntaa äänen eteen ja vaimentaa sivuille sekä taakse, mikä auttaa eristämään oikean signaalin melusta. Omnidirektionaalinen tallentaa ääntä kaikkialta ympäriltä, mikä sopii tilan äänittämiseen. Bidirektionaalinen vastaa ääntä sekä edestä että takaa. Lisäksi on erilaisia kehittyneempiä kardioid-variantteja, kuten super- ja hyperkardioideja, jotka tiivistävät suuntaamista.

Käyttötyypit jakautuvat useisiin muotoihin. USB-mikrofonit kytkeytyvät suoraan tietokoneeseen ja soveltuvat koti- ja podcast-äänitykseen, kun taas XLR-mikrofonit vaativat äänikortin tai mikserin ja sopivat studiotyöskentelyyn sekä live-äänityksiin. Lavalier- eli lavamikinrofoneja käytetään puhetilanteissa ja televisiotuotannoissa, usein langattomina. Boundary- ja shotgun-mikrofonit palvelevat erityisesti haastattelutilanteita sekä elokuvien ja tv-sarjojen tuotantoa.

Valinta riippuu käyttötarkoituksesta, ympäristöstä ja budjetista. Kondensaattorimallit sopivat yleensä studiotyöskentelyyn herkkyytensä ja tarkkuutensa vuoksi, kun taas dynaamiset mikrofonit ovat kestäviä ja edullisempia live-tilanteisiin. Tärkeimmät huomioitavat seikat ovat taajuusvaste, herkkyys, impedanssi, suuntakuvio sekä tarvittava virtalähde ja liitännät.