malleabiliteetista

Malleabiliteetti tarkoittaa aineen kykyä muotoutua plastisesti puristuksessa ilman murtumista. Tämä ominaisuus ilmenee erityisesti metallien tapauksessa, joilla on taipumus muodostaa ohuita levyjä tai coat-levyjä valssauksella, puristamalla tai lyömällä muottiin.

Malleabiliteetti liittyy vahvasti, mutta eroaa sitkeydestä. Malleabiliteetti kuvaa puristuksessa tapahtuvaa muovautuvuutta ja ohuiden kerrosten muodostumista, kun taas sitkeys tarkoittaa materiaalin kykyä kestää murtumatta suuria venytyksiä tai iskukohtia. Molemmat ovat osa materiaalien plastista käyttäytymistä, mutta arvioidaan usein eri menetelmillä.

Käytännössä malleabiliteetti riippuu sekä aineen kristallirakenteesta että lämpötilasta. Yleisesti FCC-rakenteiset metallit (kuten kupari, hopea, kulta ja alumiini) ovat erittäin malleableja, sillä niillä on useita slip-systeemejä. BCC- ja HCP-rakenteiset materiaalit voivat olla vähemmän malleabileita erityisesti huoneenlämpötilassa. Lämpötilan noustessa malleabiliteetti yleensä kasvaa, kun atomien liikkuvuus lisääntyy. Lämpökäsittely, kuten annealing, voi parantaa malleabiliteettia, kun taas kovettavat prosessit voivat heikentää sitä.

Esimerkkejä malleabiliteettisista materiaaleista ovat kullan, hopean, kuparin ja alumiinin kaltaiset metallit, sekä joidenkin seoksien ja alhaisemman hiilipitoisuuden terästen. Lasit ja useimmat keramikanaiheiset materiaalit ovat yleensä erittäin hauraita eivätkä siten ole malleableja. Malleabiliteetti on keskeinen ominaisuus metallien joukossa, sillä se mahdollistaa muotoutumisen, valssauksen, kalastuksen ja monenlaisten tuotteiden valmistuksen.