lämpöjohtamisella

Lämpöjohtuminen on yksi lämmönsiirtymisen perusmekanismeista, jossa lämpöenergia siirtyy aineessa paikasta toiseen ilman, että aine itse siirtyy merkittävästi. Tämä tapahtuu pääasiassa hiukkasten eli atomien, molekyylien tai elektronien välisillä törmäyksillä tai värähtelyillä. Lämpöjohtuminen on tyypillistä kiinteissä aineissa, mutta sitä esiintyy myös nesteissä ja kaasuissa, vaikkakin usein pienemmässä mittakaavassa.

Eri materiaaleilla on erilainen lämmönjohtavuus, eli kyky johtaa lämpöä. Metalleilla, kuten kuparilla ja alumiinilla, on korkea lämmönjohtavuus, koska niissä vapaat elektronit voivat siirtää lämpöenergiaa tehokkaasti. Eristemateriaaleilla, kuten puulla, muovilla ja ilmalla, on puolestaan matala lämmönjohtavuus, mikä tekee niistä hyviä lämpöeristeitä.

Lämpöjohtumisen määrää kuvataan Fourien lailla, joka toteaa, että lämpövirta on suoraan verrannollinen materiaalin lämmönjohtavuuteen, pinta-alaan ja lämpötilaeroon sekä kääntäen verrannollinen materiaalin paksuuteen. Lämpöjohtumista hyödynnetään monissa sovelluksissa, kuten lämpömittareissa, lämmönvaihtimissa ja rakennusten eristyksessä. Ilmiö on keskeinen myös luonnossa, esimerkiksi maapallon sisäisen lämmön siirtymisessä.