lämmönmittausmenetelmiä

Lämpömittausmenetelmät kattavat laajan joukon tekniikoita ja laitteita, joilla mitataan lämpötilaa. Valittu menetelmä riippuu usein mitattavasta lämpötila-alueesta, tarkkuusvaatimuksista ja ympäristöolosuhteista.

Yksi yleisimmistä lämpömittaustekniikoista on resistanssilämpömittaus, joka perustuu metallien, kuten platinan, sähköisen resistanssin muutokseen lämpötilan funktiona. Platinaisten lämpötila-antureiden (RTD) käyttö on yleistä niiden hyvän tarkkuuden ja vakauden vuoksi. Termoelektriset lämpömittarit, kuten termoparit, hyödyntävät Seebeck-ilmiötä, jossa kahden eri metallin välinen jännite on suoraan verrannollinen lämpötilaeroon. Ne soveltuvat laajalle lämpötila-alueelle ja ovat kestäviä.

Infrapunalämpömittarit mittaavat kohteen säteilemää lämpösäteilyä, jolloin kosketusta itse kohteeseen ei tarvita. Tämä on hyödyllistä liikkuvien, kuumien tai vaikeasti tavoitettavien kohteiden mittauksessa. Nestelämpömittareissa, kuten elohopea- tai alkoholilämpömittareissa, nesteen tilavuuden muutos lämpötilan mukaan ilmaisee lämpötilan asteikolla. Vaikka ne ovat yksinkertaisia ja edullisia, ne ovat usein vähemmän tarkkoja ja voivat olla hauraita.

Muita menetelmiä ovat esimerkiksi optiset pyrometrit, jotka mittaavat korkeita lämpötiloja arvioimalla kohteen säteilyn väriä tai kirkkautta, sekä akustiset lämpömittarit, jotka perustuvat äänen nopeuden muutokseen lämpötilan mukaan. Kaikkien lämpömittausmenetelmien kalibrointi on olennaista tarkkojen mittaustulosten varmistamiseksi.