lähdeviittaamiseen

Lähdeviittaaminen, tai lähdeviitteiden antaminen, on tieteellisen kirjoittamisen perusta. Sen tarkoituksena on antaa tunnustus käytetyille lähteille, mahdollistaa lukijalle alkuperäisten materiaalien paikantaminen ja osoittaa, miten kirjoittaja on saavuttanut väitteensä. Lähdeviitteet myös auttavat lukijaa arvioimaan tiedon luotettavuutta ja lisäresursseja sekä ehkäisevät plagiaattia.

Lähdeviittaaminen rakentuu kahdelle tasolle: tekstin sisäiset lähdeviitteet ja niihin liittyvä lähdeluettelo (tai viiteluettelo) lopussa. Tekstin sisäiset viitteet kertovat, mistä ideasta tai tosiasiasta on kyse ja kuka on sen tehnyt, usein lainausmerkkejä tai sekä kirjoittajan nimen että julkaisuvuoden mukaan. Loppulistassa eriteltynä kerrotaan tarkempi tieto lähteestä, jotta lukija voi löytää sen uudelleen.

Erilaiset viittaustyylit asettavat viitteille tarkat säännöt. Yleisimmät tavat ovat kuten APA-tyyli (author–date), Harvard-tyyli, Vancouver-tyyli (numerinen) sekä Chicago-tyyli. Ohjeistukset ovat institutionaalisia tai julkaisukohtaisia; käytetty tyyli määritellään usein kurssin, tutkimusalan tai julkaisun mukaan. Olennaista on säilyttää yhdenmukaisuus koko tekstissä.

Tavalliset lähteen rakenneosat riippuvat lähteestä. Kirjaesimerkissä käytetään tekijää, vuotta, teoksen otsikkoa, painosta sekä painovuotta. Lehden artikkeleissa on tekijä, vuosi, artikkelin otsikko, lehden nimi, volyymi ja numerointi sekä sivut. Verkkolähteissä mainitaan usein tekijä, otsikko, julkaisija, julkaisutiedot sekä DOI tai URL, ja joissain tapauksissa käytetään myös käyttöpäivämäärää. Lähteiden hallinta, tarkkuus ja säännönmukaisuus ovat keskeisiä hyvän lähdeviittaamisen osatekijöitä.