loppuliitteitä

Loppuliitteet ovat sanan lopussa sijaitsevia morfeemejä, jotka muuttavat sanan merkitystä tai sen kieliopillista tehtävää. Suomen kieli on hyvin afgekits, jossa loppuliitteet muodostavat suurimman osan sanan muodoista ja sananmuodostuksesta. Loppuliitteet voivat liittää alkuperäissanaan joko taivutusta (morfologinen taivutus) tai uusien sanojen muodostusta (derivaatio) varten.

Loppuliitteet jaetaan yleisesti kahteen pääryhmään: taivutuspäätteisiin ja derivaatiospäteisiin. Taivutuspäätteet merkitsevät kieliopillisia suhteita kuten sijamuodot, luku ja omistussuhteet. Esimerkiksi genetiivissä sana talo saa päätteekseen -n muodossa talon (talo + -n). Partitiivissa talo voi saada -a/-ä muodon taivutusvaihtelusta riippuen, muodostaen taloa. Inessiivissä jaess inessiivi on -ssa/-ssä (talossa), allatiivissa -lle (talolle), adessiivissa -lla/-llä (talolla) ja elatiivissa -sta/-stä (talosta). Monikon pääte on usein -t (talot). Omistusliitteet puolestaan liittyvät sanan omistamiseen: -ni (taloni, minun taloni), -si (talosi), -nsa/ -nsä (talonsa, hänen talonsa), -mme (talomme), -nne (talonne).

Derivaatio loppuliitteet taas muodostavat uusia sanoja tai muuttavat sanan luokkaa. Esimerkkejä ovat -inen, jolla saa adjektiiveja kuten kukkainen (kukka → kukkainen). -uus/-uusmuodot muodostavat abstrakteja nomineja adjektiivista, esimerkiksi kaunis → kauneus, vihreä → vihreys. Verbin johdannaisiin käytetään -minen, kuten lukea → lukeminen (lukea-verbin nominaattori). Sillä tavalla loppuliitteet laajentavat sanaston rakennetta ja kieltä käytännöllisesti.

Loppuliitteet ovat keskeinen osa suomen kielen morfologiaa, ja niiden tunteminen auttaa sekä sanaston muodostamisessa että kieliopin hahmottamisessa.