loppukulutuksen

Loppukulutus tarkoittaa taloustieteessä kotitalouksien sekä kotitalouksia palvelevien voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen loppukäyttöön suuntautuvia menoja tavaroihin ja palveluihin. Kansantalouden tilinpidossa loppukulutus vastaa bruttokansantuotteen (BKT) kulutusosaa (C) ja muodostaa suuren osan kokonaiskysynnästä. Tästä syystä se erottaa investoinnit ja julkisen kulutuksen.

Komponentit: Loppukulitus kattaa kolme pääkategoriaa: kestotavarat (kestotavarat kuten kodinkoneet ja ajoneuvot), ei-kestotavarat sekä palvelut (terveydenhuolto, koulutus, liikkuminen, ruoka, asuminen sekä vapaa-ajan palvelut). Kansantalouden tilinpidossa lasketaan sekä kotitalouksien että NPISH:ien (non-profit institutions serving households) kulutusmenot.

Mittaa ja käyttö: Tilastokeskus sekä kansainväliset tilastointijärjestöt julkaisevat loppukulutuksen arvoja. Loppukulutus lasketaan sekä nimellisesti että reaalisesti; realin avulla huomioidaan hintojen muutokset. Loppukulutuksen taso heijastaa kotitalouksien käytettävissä olevaa tuloa ja ostovoimaa.

Rooli taloudessa: Loppukulutus on suurin osa monien kehittyneiden maiden BKT:stä ja se on keskeinen ajuri talouskasvussa sekä suhdanteissa. Muutokset tulonjaossa, korkotasossa, inflaatiossa sekä luottamuksessa vaikuttavat kulutukseen ja siten talous- ja rahapolitiikkaan.

Käytännön merkitys: Valtion politiikassa loppukulutus osoittaa elintason kehitystä ja kotitalouksien ostovoimaa. Se antaa signaaleja kulutuskysynnän kehityksestä sekä infrastruktuuri- ja sosiaalipolitiikan vaikuttavuudesta.