lisäilmaukset

Lisäilmaukset ovat lauseen tai substantiivin nimeämää toiminta- tai tilannesisältöä täydentäviä ilmauksia, joiden tarkoituksena on antaa lisätietoa, tarkentaa tai kuvailla asiaa ilman, että pääilmaisu menettää perusmerkityksensä. Ne ovat eläviä kielessä, mutta ne ovat syntaktisesti ei- välttämättömiä: niiden poistaminen ei estä lausetta muodostumasta, vaikka informaatio häviäisikin.

Lisäilmaukset voivat ilmetä useissa eri muodoissa. Tyypillisiä muotoja ovat appositio- tai määritelmälliset ilmaukset (esimerkiksi nimitys tai kuvaus sanan yhteydessä), relatiiviset lauseet sekä partisiippimuodot, jotka adjektiivisesti tai adverbiaalisesti lisäävät tietoa. Esimerkkejä: "Kissa, musta ja pörröinen, nukkui sohvalla." Tässä lisäilmaus "musta ja pörröinen" antaa lisäkuvaa kissasta. "Kuningas, joka hallitsi suurta valtakuntaa, kuoli aikaisin." Tässä relatiivinen lause toimii lisäilmauksena. "Opettaja, kokenut ammattilainen, ohjasi ryhmän läpi tehtävän." Tällainen osuus antaa taustatietoa opettajasta.

Sijoitus ja välimerkit vaihtelevat käytön mukaan: lisäilmaukset voivat olla sivulauseita, appositioita tai partisiippimuotoja, ja ne usein rajataan pilkulla tai toisinaan yhdistetään sulkeisiin. Kirjallisessa tyyliin ne voivat lisätä sävyä, tarkennusta tai legitimiteettiä, kun taas tiiviissä uutisoinnissa ne saatetaan jättää vähemmälle.

Käyttöalueet vaihtelevat: opetuslaitoksissa kielioppi- ja tyylikysymyksissä, tietosanakirjoissa sekä lehtiartikkeleissa ja muussa kaksikielisessä tai muodollisessa kirjoittamisessa. Lisäilmaukset auttavat lukijaa hahmottamaan lisätietoja ilman, että päälausetta tarvitsee laajentaa.