liikkumisrajoituksia

Liikkumisrajoitukset ovat julkisen turvallisuuden, terveysvallinnan tai kansallisen turvallisuuden tarpeisiin perustuvia toimia, joilla rajoitetaan yksilöiden tai väestön liikkumista tietyllä alueella, maassa tai tiettyjen reittien yli. Rajoitukset voivat koskea siirtymistä alueelta toiselle, oleskelua tai liikkumista tietyillä väylillä sekä ajoituksellisia rajoituksia, kuten kelloaikaan sidottuja liikkumiskieltoja. Käytännössä muodot voivat sisältää kotien ulkopuolella liikkumisen rajoituksia, alueellisia sulkuja, sekä rajojen ja väylien hallintaa.

Rajoitukset toteutetaan lainsäädännön, hallituksen säädösten tai hätätilanteiden puitteissa. Ne voivat olla sekä laaja- että paikallisesti kohdennettuja ja ovat yleensä väliaikaisia. Tavoitteena on turvata yleinen etu, kuten estää tartuntojen leviäminen, ehkäistä vaaroja tai palauttaa järjestys. Toimenpiteiden on perusteltava tarkoituksensa, oltava tarpeellisia ja suhteellisia keinoihin nähden, sekä huomioitava oikeudet ja vapauksien rajoitukset.

Ennakoitavuutta ja oikeusturvaa tukevat sisällyttävät mahdollisuuden hakea muutosta, valittaa päätöksistä sekä valvoa, että rajoituksia ei käytetä syrjivästi tai kohtuuttomasti. Yleisesti ottaen viranomaisilla on velvollisuus tarjota selkeä perustelu, aikarajat ja mekanismit rajoitusten tarkistus- sekä päättymispäivien määrittämiseksi.

Suomessa liikkumisrajoitukset liittyvät usein terveydensuojelun ja turvallisuuden säädöksiin sekä mahdollisiin hätätilanteisiin. Esimerkiksi tartuntatautilaki ja poikkeuslaki sekä muita sovellettavia lakeja voidaan soveltaa, ja toimenpiteet ovat hyöty-tarkoituksen sekä perusoikeuksien suojan tasapainon alaisuudessa. Rajoitusten vaikutukset kohdistuvat sekä yksilöihin että yhteiskuntaan, ja niiden tarkoituksena on minimoida haitat samalla kun kriittiset tavoitteet saavutetaan.