liikennelainsäädäntö

Liikennelainsäädäntöä tarkoittaa säädöksiä ja lakeja, jotka ohjaavat liikenteen järjestämistä, turvallisuutta ja järjestyksen ylläpitämistä. Suomessa liikennelainsäädäntöä säätelevät pääasiassa liikennelaki, liikenneturvallisuuslaki, tie- ja rautatielaki sekä erilaiset asetukset ja määräykset, kuten liikennemääräykset ja liikennemerkit.

Liikennelaki (1229/2009) on keskeinen säädös, joka koskee liikenteen järjestämistä ja turvallisuutta. Se määrittelee muun muassa liikenteen osapuolten oikeudet ja velvollisuudet, kuten ajoneuvojen käytön, pyöräilijöiden ja jalkakäytäväliikenteen säännöt. Lain tarkoituksena on varmistaa liikenteen sujuvuus ja turvallisuus sekä estää liikenneonnettomuuksia.

Liikenneturvallisuuslaki (1200/2014) puolestaan keskittyy liikenneturvallisuuden edistämiseen ja liikenneonnettomuuksien ehkäisyyn. Se sisältää toimenpiteitä, kuten liikenneturvallisuuskasvatuksen ja valvonnan vahvistamisen, sekä velvoittaa liikenneviranomaisia huolehtimaan turvallisista liikenneolojen ylläpitämisestä.

Tie- ja rautatielaki (1175/2014) säätelee tie- ja rautatieliikenteen järjestämistä sekä liikenteen turvallisuutta. Se koskee muun muassa tienpidon ja rautatien ylläpitämistä, liikenteen ohjausjärjestelmiä sekä liikenteen turvallisuuden valvontaa.

Liikennemääräykset ja -merkit ovat käytännön tasolla tärkeitä ohjeita liikenteen osapuolille. Ne sisältävät esimerkiksi nopeusrajoitukset, pysäköintisäännöt ja liikennemerkkien merkitykset. Liikennemääräykset voivat olla paikallisia tai kansallisia, ja niitä täydennetään tarvittaessa paikallisilla liikennemääräyksillä.

Liikennelainsäädännön noudattaminen on kaikkien liikenteen osapuolten velvollisuus. Rikoslain mukaan liikennelainsäädännön rikkomisesta voi seurata sakkoja tai muuta rangaistusta, riippuen rikkomuksen vakavuudesta. Liikenneturvallisuuden edistäminen on yhteinen vastuu, ja säädösten noudattaminen auttaa vähentämään liikenneonnettomuuksien määrää ja varmistamaan turvallisen liikenteen.