lihasjänteyttä

Lihasjänteys, yleisesti kutsuttu tonus, on lihasten lepojännitys, jonka säätely perustuu keskushermoston sekä lihasten sensorisen ja reflektorisen järjestelmän toimintaan. Se ilmenee lihasten jatkuvana, ympäristöä vasten jännityksenä ja mahdollistaa asennon ylläpitämisen sekä nopean liikkeen aloittamisen. Normaali lihasjänteys on tilapäisesti muuttuvaa ja riippuu vireystilasta, kuormituksesta sekä liikuntavaatimuksista.

Biologinen perusta: Tonus muodostuu pääasiassa gamma- ja alfa-motoneuronien säätelystä sekä lihasspindelien refleksijärjestelmän palautteesta. Aivorungon ja aivokuoren yleinen säätö sekä sensorinen palaute moderoivat tämän perusjännityksen. Lisäksi retikulaarinen ja autonominen järjestelmä vaikuttavat lihasjänteyden yleiseen tasapainoon.

Normaali tonus ilmenee kevyehkönä passiivisena jännityksenä, joka mahdollistaa kontrolloidun liikkeen. Hypertonia tarkoittaa liiallista lihasjännitystä, ja sitä voidaan kuvata spastisuutena (nopeaan venytykseen liittyvä lisääntyminen) tai rigiditeettina (jäykkyys). Hypotonia tarkoittaa liian alhaista tonusta, jolloin lihas on heikko ja liikkeet epävarmoja.

Arviointi ja seuranta: Lihasjänteyttä arvioidaan kliinisesti passiivisten liikkeiden sävyyn sekä spastisuuden mittaukseen käytettävillä menetelmillä. Yleisiä mittareita ovat Modified Ashworth -asteikko (MAS) ja Tardieu-asteikko. Tarvittaessa kuvantamistutkimukset ja muu kliininen arvio täydentävät tilan luonteen selvittämisessä.

Kliininen merkitys: Tonus vaikuttaa kehon asennon, tasapainon ja motorisen suorituskyvyn kannalta. Liian korkea tonus voi rajoittaa liikkeitä ja johtaa kontraktuurisiin muutoksiin, liian matala tonus heikentää hallintaa ja stabiliteettia. Lihasjänteyden säätelyn tukemiseksi käytetään liikunta- ja venyttelyohjelmia sekä tarvittaessa lääke- tai botuliinitoksiiniperäisiä hoitoja neurologisissa tapauksissa.