lehtipuut

Lehtipuut ovat lehtipuun- ja lehtipensaanrikasta, joka menettää lehtensä vuosittain syksyllä. Ne kuuluvat lauhkean ilmaston alueille ja muodostavat suurimman osan lehtimetsien kokonaisuudesta. Lehtipuut eroavat ikivihreistä kasveista, kuten havupuista, joissa lehdet säilyvät talvelle asti. Maantieteellisesti ne ovat yleisiä Pohjois-Amerikassa, Euroopassa sekä suurilla osilla Aasiasta.

Ominaisuuksiltaan lehtipuut voivat olla suuria puita tai puskamaisia kasveja, joilla on yksilölliset lehdet. Kasvukaudella lehdet ovat keskeisiä fotosynteesissä, ja ne kehittyvät sekä kukinnoitus- että siementuotantoon. Syksyllä lehdet muuttavat väriä ja putoavat lopulta maaperälle, jolloin kasvu pysähtyy talveksi. Lehdet muodostavat ravintoa ja suolaa maaperän mikrobille sekä eläinyhteisöille ja ne vaikuttavat merkittävästi maaperän humuskerrokseen.

Levinneisyydeltään lehtipuut ovat yleisiä lauhkeilla manneralueilla sekä niiden lähialueilla. Suomessa ne ovat keskeisiä osia metsistä ja puistoista: koivu (Betula) ja haapa (Populus tremula) ovat yleisiä, eteläisemmässä osassa esiintyy tammia (Quercus) ja vaahteroita (Acer). Jalavat (Ulmus) ja muut lehtipuut ovat tavallisina sekä luonnossa että puisto- ja maatilamaisemissa.

Ekologisesti lehtipuut ovat monimuotoisuuden kulmakivi: ne tarjoavat elinympäristöä sekä ruokaa monille hyönteisille, linnuille ja pienille nisäkkäille. Lehtipuiden vuodenaikojen vaihtelu vaikuttaa valaistukseen, maaperän rakenteeseen sekä hiilen ja veden kiertoon. Ilmastonmuutoksella on yhä suurempi vaikutus niiden kukinta- ja lehden pudotusikään sekä levinneisyyteen.