laskimotukoksissa

Laskimotukokset ovat verihyytymien muodostumista laskimoihin. Yleisimmät ovat syvä laskimotukos (DVT), joka tavallisesti kehittyy jaloissa tai lantiossa, sekä pinnallinen laskimotukos. Tukos voi irrota ja aiheuttaa keuhkoembolia (PE), jolloin hyytymä kulkeutuu keuhkoihin. Laskimotukokset ovat yleisimpiä aikuisilla, ja ne voivat esiintyä sekä lievänä että vakavana tilana.

Tukosten taustalla vaikuttavat Virchowin triadi: veren virtauksen hidastuminen, endoteelin vaurio sekä veren hyytymiskoagulaation lisääntyminen. Riskitekijöitä ovat pitkäaikainen liikkumattomuus, kirurgiset toimenpiteet ja pitkäaikainen vuodelepo, syöpä ja sen hoito, raskauden ja synnytyksen jälkeinen aika, hormonaaliset ehkäisyvalmisteet ja raskauden aikainen hormonaalinen tila, tupakointi sekä ikä. Perinnölliset trombofiliat voivat lisätä riskiä.

Oireet riippuvat tukoksen sijainnista. DVT: turvotus, kipu ja hinnoittelu jalassa sekä lämpötilan nousu. PE aiheuttaa äkillisen hengityksen vinkumisen, rintakivun sekä hengenahdistusta; pinnallinen tukos aiheuttaa paikallista kipua ja arkuutta ylemmissä tai alemmissa yangsissa. Diagnoosi perustuu kliiniseen arvioon sekä laboratorio- ja kuvantamistutkimuksiin: D-dimeeri on apu epäiltäessä, mutta loppuarsion antaa usein duplex-ultraäänitutkimus. PE:n kohdalla voidaan käyttää CT-pneumografiaa tai V/Q-skanneria.

Hoito perustuu tuen tilan vakavuuteen ja tukoksen sijaintiin. Antikoagulaatiohoito (esim. suorat suonensisäiset tai suun kautta otettavat anticoagulantit) on pääasiallinen hoito. Hoito kestää yleensä 3–6 kuukautta, pidemmän tai pysyvän riskin tapauksissa. Painonhallinta, liikunta ja kompressiosukat voivat lievittää oireita ja ehkäistä posttromboottista oireyhtymää. IVC-suodattimet ovat harvinaisia ja vain joissain tapauksissa. Ennuste on yleisesti hyvä hoidon aloittamisen myötä, mutta komplikaatioina voi esiintyä toistuvia tukoksia tai posttromboottista oireyhtymää.