laserlähteitä

Laserlähteet ovat laitteita, jotka tuottavat laser-säteilyä, eli kohdennetun, koherenttisen ja usein monochromattisen valon. Laser perustuu stimuloidun emission periaatteeseen, jossa aktiivinen väliaine vahvistaa fotoneja pumppausenergian avulla. Lähteet voidaan jakaa pääryhmiin aktiivisen väliaineen mukaan: diodilaserit (semiconductor lasers), kaasulaserit kuten CO2- ja He-Ne-laserit, kiinteän tilan laserit sekä kuitulaserit (fibre lasers). Diodilaserit ovat pienikokoisia ja energiatehokkaita; kaasulaserit voivat tarjota suurta tehoa ja laajaa spektriä, kiinteän tilan ja kuitulaserit puolestaan tarjoavat hyvän beam qualityn sekä vakaamman toiminnan ja laajan valikoiman sovelluksia.

Tyypillisiä laserlähteitä ovat diodilaserit, jotka soveltuvat kompaktien laitteiden lähteiksi ja verkkovierailuun, kaasulaserit (esimerkiksi CO2) materiaalinkäsittelyyn ja merkinnöihin sekä He-Ne-laserit kohtuullisen tehon ja näkyvän spektrin tarpeisiin. Kiinteän tilan laserit kattavat monia teknisiä ratkaisuja (esimerkiksi Nd:YAG, Ti:Sapphire) ja kuitulaserit tarjoavat hyvän tehon ja beam qualityn pitkien etäisyyksien sovelluksiin.

Sovellukset jakautuvat teollisuuteen, lääketieteeseen, tutkimukseen ja mittaukseen. Teollisuudessa laserlähteet käytetään leikkaukseen, hitsaukseen, merkkaamiseen ja pinnoitamiseen. Lääketieteessä ne tukevat kirurgisia toimenpiteitä, silmähoitoja ja fototerapioita. Tutkimuksessa ja kehityksessä laserlähteitä käytetään spektroskopiassa, interferometrian ja materiaalitutkimusten mittauksissa. Lähteiden valintaan vaikuttavat wavelength, teho, beam quality, pulssin ominaisuudet sekä kustannukset.

Turvallisuus on keskeinen osa laserläheteiden suunnittelussa ja käyttöopastuksessa. Laservälineet luokitellaan turvallisuusluokkiin, ja käyttö sekä säteilyaltistus on aina hallittava asianmukaisilla suojavarusteilla ja standardien mukaisilla toimenpiteillä (esim. lasersäteilyn EN/IEC-standardeihin perustuvat käytännöt).