lajitarjonnassa

Lajitarjonta tarkoittaa alueen lajivalikoiman määrää ja koostumusta. Se on yksi biodiversiteetin keskeisistä ulottuvuuksista ja kuvaa, kuinka monipuolinen eliöyhteisö on tietyllä maantieteellisellä alueella tai inhabitablella ekosysteemillä. Lajitarjontaa tarkastellaan sekä lajien lukumääränä (lajimäärä eli species richness) että lajien suhteellisena esiintymänä (monimuotoisuus). Yksinkertaisin mittari on lajien kokonaismäärä, mutta tarkemman kuvan antaa monimuotoisuusindeksit kuten Shannonin indeksi tai Simpsonin indeksi, jotka ottavat huomioon sekä lajien määrän että niiden runsauden jakaantumisen.

Lajitarjonnan arviointi perustuu kenttä- ja havaintotietoihin sekä tilastollisiin analyyseihin. Yleisiä menetelmiä ovat laukaisulla tai pistoratamaiseen kartoitukseen perustuvat piirakkakuvaukset, ruudukkoyksiköt ja transektit sekä näytteisiin tai havainnointiin pohjautuvat tilastolliset estimoinnit lajiston kirjavuudesta. Tuloksia tulkittaessa huomioidaan havaintojen epätasaisuus, skaalautuvuus sekä havaittavuuserot.

Lajitarjontaan vaikuttavat tekijät ovat muun muassa elinympäristön monimuotoisuus, tuotantokyky, ilmasto sekä häiriöt kuten hävittäminen, hydrologia ja vieraslajit. Myös alueen koko ja eristyneisyys sekä lajien kolonisointi- ja pienennystilanteet muokkaavat lajitarjontaa. Ympäristömuutokset voivat heikentää lajimäärää tai muuttaa koostumusta; toisaalta monimuotoiset ja sopivan kokoiset elinympäristöt voivat ylläpitää korkeaa lajitarjontaa.

Lajitarjontaa seurataan usein suojelun ja ekologisen terveyden indikaattorina. Se auttaa ymmärtämään ekosysteemipalvelujen kestävyyttä ja ohjaa suojelu- sekä hoitosuunnitelmia. Haasteita ovat havaintojen vertailukelpoisuus, mittausmenetelmien valinta ja skaalan hallinta.