lämpötilasensorit

Lämpötilasensorit ovat laitteita, jotka mittaavat ympäristön tai kohteen lämpötilan ja muuntavat sen sähköiseksi signaaliksi. Niitä käytetään laajasti teollisuudessa, automaatiossa, kuluttajatuotteissa sekä tutkimus- ja ympäristömittauksissa. Lämpötilan mittaamiseen on useita periaatteita, ja valinta riippuu käyttökohteesta tarpeiden mukaan.

Yleisimmät tekniikat ovat termoparit, RTD-anturit (resistanssilämpötila-anturit), termistorit sekä puolijohde- eli IC-lämpötila-anturit. Termoparit perustuvat Seebeckin ilmiöön ja tuottavat pienen jännitesignaalin, jonka arvo riippuu kahden metallin lämpötilasta. RTD-anturit mittaavat resistanssin muutosta, yleensä platina-ilta, ja ne ovat kestäviä sekä tarkkoja. Termistorit ovat epälineaarisia vastusarvoja, joilla on suuri herkkyys pienillä lämpötilavaihteluilla; NTC-tyypin vastus laskee lämpötilan noustessa. IC-lämpötila-anturit tarjoavat usein digitaalisen tai matalan jännitteen analogisen lähdön ja sopivat helposti pieniin järjestelmiin.

Lämpötilasensorit voivat antaa analogisia lähtöjä, kuten jännite- tai resistanssi-lähtöjä termopareille ja RTD:ille, sekä digitaalisia protokollalähtöjä (esim. I2C, SPI) sekä teollisuusvaihtoehdoissa 4-20 mA tai 0-10 V -lähdöt. Tarkkuus, mittausalue ja vasteaika vaihtelevat tyypin mukaan. Lämpötilasensorien kalibrointi ja jäljitettävyys standardeihin, kuten IEC 60584 (termoparit) ja IEC 60751 (RTD), ovat tärkeitä erityisesti teollisuus- ja laboratoriokäytöissä.