käsityöperinnön

Käsityöperinnöllä tarkoitetaan perinteisiin käsitöihin liittyvää osaamista, taitoja ja käytäntöjä, jotka siirtyvät sukupolvesta toiseen yhteisöissä. Se kattaa tekniikat, työkalujen käytön sekä motiivit ja muotokielen, ja ulottuu sekä esineisiin että niiden valmistukseen ja käyttöön liittyviin sosiaalisiin tapoihin. Käsityöperintö rakentuu usein paikallisten materiaalien varaan ja yhteisön elämäntavan ympärille.

Perinteen siirtyminen tapahtuu muun muassa perheiden ja kyläyhteisöjen välityksellä sekä harrastus- ja oppilaitostoiminnan kautta. Siirtämisen muotoja ovat suullinen ohjaus, demonstraatiot, mallit ja ohjeet sekä käytännön työskentely. Alueelliset erot näkyvät tekniikoissa, koristeissa ja materiaaleissa, mutta samalla nykyaika tuo uusia välineitä ja suunnittelumahdollisuuksia, jotka voivat laajentaa perinteen ilmaisua säilyttäen sen ytimen.

Käsityöperinnöllä on kulttuurinen identiteetti, sosiaalinen yhteenkuuluvuus ja mahdollisuus paikalliselle elinkeinotoiminnalle sekä kansantalouden diversifikaatiolle. Se vahvistaa yhteisöjen kestävää suhdetta materiaaleihin ja ympäristöön sekä tukee luovuutta ja hyvinvointia. Perinteen säilyminen on usein haavoittuvaa muuttuvien taloudellisten ja sosiaalisten tekijöiden sekä nuorten kiinnostuksen vaikutuksesta, minkä vuoksi dokumentointi, opetuksen sekä uusien tulkintojen tekeminen ovat tärkeitä.

Suomessa käsityöperinnön säilymistä tukevat kulttuuriperintöön liittyvät ohjelmat, museot ja alueelliset kulttuurikeskukset. Kansallinen tuki koostuu muun muassa Museovirastosta (Suomen kulttuuri- ja perintövirasto) sekä muista viranomaisista ja järjestöistä. Kansainväliset puitteet, kuten UNESCO:n aineettoman kulttuuriperinnön näkökulmat, ohjaavat käytäntöjä ja rohkaisevat perinteen vahvistamista sekä digitaalisen arkistoinnin että mallikuvien ja ohjeiden tallentamista seuraaville sukupolville.