kontraktualistiset

Kontraktualistiset viittaavat filosofian ja etiikan teoriafamiliaan, jonka mukaan moraaliset säännöt ja oikeudenmukaisuusperiaatteet voidaan perustella yhteisopimuksen ideaan tai muulla tavalla niin, että ne ovat kohtuudella hyväksyttävissä kaikille niille, joita ne koskevat. Keskeinen idea on, että normit eivät saa olla peräisin vain toivottavista seurauksista tai aseista, vaan niiden pätevyys riippuu siitä, voidaanko ne perustella kaikille osallisille heidän asemastaan riippumattomasti.

Muumorit ja muodot: Moraalinen kontraktualismi korostaa, että periaatteet ovat hyväksyttäviä silloin, kun ne voivat olla hyväksyttäviä kaikille asianomaisille ilman kohtuullista hylkäystä. Poliittinen kontraktualismi sen sijaan keskittyy yhteiskunnan järjestämiseen ja oikeudenmukaisuuteen sopimuksen kautta. Tämän suuntauksen merkittäviä nimiä ovat T. M. Scanlonin moraalinen kontraktualismi ja John Rawlsin poliittinen kontraktualismi, joissa kummassakin painottuvat perustelut ja oikeudenmukaisuus kaikille koskettaville. David Gauthierin kontraktualistinen lähestymistapa puolestaan korostaa rationaalista sopimista ja yhteiskuntasopimusten muodostamista.

Kritiikki ja keskustelu: Kontraktualistiset teoriat kohtaavat kritiikkiä muun muassa siitä, kuinka määritellään, ketkä ovat osallisina, mikä saattaa olla “kohtuullisesti hylättävissä” ja miten eri ryhmien intressit sekä vallankäyttö vaikuttavat perusteluihin. Lisäksi monet kokevat, että teoria voi olla vaikea soveltaa monimutkaisissa moraalisissa dilemmissa, joissa oikeudenmukaisuus ja hyvinvointi voivat olla ristiriidassa.

Käytännössä kontraktualistiset tarjoavat työkalun analysoida, mitkä säännöt ovat oikeudenmukaisia ja perusteltuja, sekä valaisevat moraalisen ja poliittisen päätöksenteon perusteita.