konjugaatioon

Konjugaatio (kielitiede) tarkoittaa verbien taivutusta: sitä, miten verbin muoto muuttuu lauseen mukaan ilmaisemaan muun muassa suhdetta subjektiin, aikaan sekä moodiin ja muihin kieliopillisiin suhteisiin. Konjugaatio käsittää sekä finiittiset muodot, jotka ilmaisevat henkilön ja luvun sekä ajan, että epä-finiittiset muotokuvat kuten infinitiivit ja partisiipit. Monissa kielissä konjugaatio ja taivutus ovat keskeisiä toimintoja verbien morfologiassa.

Suomen kielessä verbit jaotellaan usein neljään konjugaatio-luokkaan (I–IV), jotka eroavat toisistaan infinitivin lopun sekä vartalonkäsittelyn kautta. Esimerkkejä: puhua on I-luokan verbi; minä puhun, sinä puhut, hän puhuu. Syödä kuuluu II-luokkaan; minä syön, sinä syöt, hän syö. Olla on epäsäännöllinen verbi (poikkeaa useimmista luokkien säännöistä); tehdä kuuluu IV-luokkaan; minä teen, sinä teet, hän tekee. Luokittelu auttaa jäsentämään yleisiä taivutuskaavoja, mutta kielessä on myös epäsäännöllisiä verbejä, jotka poikkeavat yleisistä säännöistä.

Finiittiset muodot ilmaisevat henkilöä, lukua ja aikaa (esim. preesens: puhun; imperfekti: puhui). Suomen verbeillä käytetään lisäksi monia aikamuotoja ja moodien muotoja, kuten indikatiivi, konditionaali ja potentiaali. Epä-finiittisiä muotoja ovat infinitiivi (puhua) ja partisiipit (puhunut, puhuttaessa). Konjugaatio kattaa näin sekä verbipartikkeleita että verbien tila- ja suhteellisia muotoja.

Konjugaatio on keskeinen käsite sekä kieliopissa että sananmuodostuksessa, ja sen ymmärtäminen helpottaa sekä kielen oppimista että kielen kuvaamista ja analysointia.