kokonaistuottavuuden

Kokonaistuottavuus (engl. total factor productivity, TFP) kuvaa sitä, kuinka tehokkaasti yhdistettyjä panoksia, kuten työvoimaa ja pääomaa, muutetaan tuotannontekijöiksi. Se mittaa tuotannon kasvua, jota ei selitä pelkän panosten määrän lisääntyminen. Kokonaistuottavuuden kasvu heijastaa teknologista edistystä, parempia prosesseja sekä muita toimintatapojen parannuksia.

Mittaus ja tulkinta: Talouksien tuotantokaavaa voidaan kuvata yksinkertaisesti Y = A K^α L^(1-α). Tässä Y on tuotanto, K pääoma, L työvoima ja A kokonaistuottavuus. A:n kasvu on residuum, jota panosten määrän lisääntyminen ei täysin selitä. Kansantalouden tilastot kerätään talouskasvun ja pääoman sekä työvoiman mittaamiseksi; TFP on tilastollinen jäämä. Haasteina ovat tietojen laatu, pääomien arvojen määrittäminen sekä aineettomien pääomien huomioiminen.

Ajurit: Tekniset innovaatiot, teknologian omaksuminen, inhimillinen pääoma, infrastruktuuri, institutionaaliset tekijät sekä yritys- ja hallintokäytännöt. Maantieteelliset erot, kiinnittyminen globaaleihin arvoketjuihin ja sopeutuminen uusiin tuotantotekniikoihin vaikuttavat voimakkaasti TFP:hen.

Merkitys: Pitkän aikavälin elintason ja kasvupotentiaalin riippuu suurelta osin TFP:stä. Koko maan politiikalla ja yrityksillä on intressejä parantaa kokonaistuottavuutta kilpailukyvyn ja kansantalouden kestävän kasvun tukemiseksi.

Rajoitteet: TFP ei ole suoraan havaittavissa, vaan se on residuumi: osa kasvusta jää panostuotannon ulkopuolelle. Kansainväliset vertailut voivat olla haasteellisia datan laadun, hinnoittelun ja sektorieroihin liittyvien erojen vuoksi.

Historia: Konseptin perusta on Solowin kasvumallissa 1950-luvulla; termi Solowin residuumi kuvaa sitä osuutta, jota ei selitä pääomaa ja työvoimaa koskeva mittaus.