kokonaistehokkuuteen

Kokonaistehokkuuteen on termi, jota käytetään kuvaamaan järjestelmän tai prosessin kykyä muuntaa syötetty energia hyödylliseksi tulokseksi ottaen huomioon kaikkien osa-alueiden häviöt. Se korostaa kokonaisuutta sen sijaan, että keskityttäisiin vain yksittäisten komponenttien suorituskykyyn. Useamman osan muodostamien järjestelmien kokonaistehokkuus voidaan usein määritellä siten, että se on komponenttien yksittäisten hyötysuhteiden tulos: η_total = η1 × η2 × ... × ηn, kun osat toimivat yhdessä ja häviöt kertautuvat. Tämä lähestymistapa pätee sekä teknisiin laitteisiin että prosessijärjestelmiin.

Esimerkkejä kokonaistehokkuudesta löytyy energiantuotannosta ja teollisuudesta. Energiateollisuudessa yhdistetty sähkön- ja lämmöntuotanto (CHP) arvioidaan kokonaistehokkuutena: se yhdistää sekä tuotetun sähkön että lämpöenergian hyötysuhteet suhteessa polttoaineen energiasisältöön. Rakennusten energiatehokkuudessa kokonaistehokkuutta tarkastellaan usein erilaisten järjestelmien, kuten lämmitys-, ilmanvaihto- ja lämpöeristysratkaisujen yhteisvaikutuksena. Teollisuusprosesseissa kokonaistehokkuus kuvaa, miten varatut energialähteet muuttuvat halutuksi tuotokseksi ottaen huomioon lämpö- ja siirtöhäviöt sekä mahdolliset esikäsittelyt.

Käytännössä kokonaistehokkuuden arviointi riippuu järjestelmän raja-alueista ja mittausjakson valinnasta. Parantaminen voi kohdistua sekä yksittäisiin vaiheisiin että järjestelmän kokonaisuuteen: häviöiden minimointiin, hyödyntävän lämpötilan optimoimiseen sekä energian palautteen hyödyntämiseen. Kokonaistehokkuus on keskeinen mittari energiatehokkuus- ja kestävyysohjelmissa.