kokonaistehokkuutta

Kokonaistehokkuutta, eli kokonaistehokkuus, kuvaa järjestelmän kykyä muuntaa syötöstä saatava energia, materiaali tai tieto mahdollisimman hyödylliseksi tulokseksi ottaen huomioon kaikkien osien tappiot ja vuorovaikutukset. Se on kokonaismitta järjestelmän tehokkuudesta ja voidaan esittää prosenttiosuutena tai luvun muodossa, joka kuvaa hyödyllisen tuloksen suhdetta kokonaissyöttöön.

Laskennassa kokonaistehokkuus voidaan yleisesti mieltää tuotettavan hyödyllisen tuloksen ja kokonaisenergia- tai -aine-erän suhteena. Kun järjestelmä koostuu useista erillisistä vaiheista, sen kokonaistehokkuus on usein kunkin vaiheen tehojen tulona, eli η_kokonais = η1 × η2 × ... × ηn, mikäli tappiot ovat riippumattomia. Jos kuitenkin määritellään hyödyllinen lopputulos eri tavalla, voidaan käyttää suoraa suhdetta hyödyllinen tulos / syötetty kokonaisenergia tai -aine.

Esimerkkejä kokonaistehokkuudesta ovat energiajärjestelmät, kuten tuotantolinja, jossa energian ja materiaalien häviöt ovat mukana, tai sähköverkon ja rakennusten käyttö, jossa kokonaistehokkuus kuvaa käytetyn energian hyödyllistä käyttöä. Informaatiotekniikassa kokonaistehokkuus voi kuvata esimerkiksi tiedon käsittelyn ja siirron tehokkuutta kokonaisjärjestelmän näkökulmasta.

Mittaamiseen ja rajauksiin liittyy keskeisiä huomioita: järjestelmän rajojen määrittäminen, mittausaika ja valittu hyödyllinen lopputulos vaikuttavat tulokseen. Eri konteksteissa kokonaistehokkuuden vertailu vaatii yhteistä määritelmää ja asianmukaista benchmarkkausta.

Kokonaistehokkuutta pidetään usein hyödyllisenä suunnittelun ja optimoinnin mittana, mutta se on herkkä rajauksille ja voivat olla vaihtoehtoisia mittareita, kuten exergian tehokkuus, riippuen kontekstista.