kirkkautena

Kirkkautena on suomalainen sanakäsite, jota käytetään pääasiassa uskonnollisissa, teologisissa tai kirjallisissa yhteyksissä. Se tarkoittaa jotakin tehtyä “kirkkautena” tai “pyhyytenä”, eli ominaisuutta tai luonnetta, joka ilmentää pyhyyttä tai kirkkollista luonnetta. Käytännössä termi viittaa siihen, että jokin asia, teko tai ilmiö nähdään tai ymmärretään pyhänä, pyhyyden ilmentymänä tai kirkollisessa kontekstissa erityisenä.

Etymologia ja rakenne: Kirkkautena muodostuu sanasta kirkkautta (pyhyys, pyhyyden kaltaisuus tai kirkollisuus) sekä suffiksista -na, joka ilmaisee roolia tai tilaa—eli “jolloin/ihmisenä/asiantona” tulkintaa. Tämä tekee siitä hieman arkaaisen tai korkealentoisen ilmaisun, joka soveltuu erityisesti uskonnolliseen puheeseen tai runolliseen tekstiin.

Käyttö: Kirkkautena on harvinaisempi arkisessa puhekielessä ja esiintyy enemmän muodollisissa tai runollisissa yhteyksissä, joissa halutaan korostaa pyhyyden tai kirkollisen yhteisön arvoja. Sillä voidaan kuvailla, miten jokin toiminta, rituaali tai esine saa merkityksen pyhyydestä tai kirkollisesta perinteestä.

Esimerkkejä: Esimerkki 1: “Keskustelun moraalinen pohja nähtiin kirkkautena – pyhyyden ilmentymänä yhteisössä.” Esimerkki 2: “Rituaalit toimitettiin kirkkautena, jolloin tilaisuuteen kohdistui erityinen pyhyyden ilmapiiri.” Näissä yhteyksissä kirkkautena toimii keinona viestiä pyhyyden olevan ratkaiseva osa kontekstia.

Katso myös: pyhyys, kirkollisuus, liturgia.

Kirkkautena on siis erityisalainen, teologisiin tai kirjallisiin teksteihin soveltuva ilmaisu, joka korostaa pyhyyden roolia kyseessä olevassa asiassa.