kirjakielestä

Kirjakieli tarkoittaa kielen standardoitua, yleisesti hyväksyttyä kirjoitus- ja julkisen viestinnän muotoa. Se on kirjallisen kielimuodon normisto, joka kattaa sanaston, taivutuksen, syntaksin ja oikeinkirjoituksen suositukset. Kirjakieltä käytetään opetuksessa, hallinnossa, mediassa ja tieteellisessä viestinnässä sekä kirjallisuudessa.

Suomen kirjakielen historia ulottuu 1500-luvulle, jolloin Mikael Agricolan käännöstyö loi perustan varhaiselle kirjalliselle suomelle. 1800-luvulla kansallisen liikunnan ja kielentutkimuksen myötä muodostui nykyisiä normeja lähentävä standardi. Nykyisin kielenhuollosta ja suosituksista Suomessa vastaa Kotimaisten kielten keskus (Kotus).

Kirjakielen ja puhekielen välillä voi olla huomattavia eroja: puhekieli vaihtelee alueellisesti ja sosiaalisesti, ja arkinen puhe voi poiketa kirjakielen rakenteista ja sanastosta. Tämä ilmiö näkyy diglossiana, jossa kirjallinen ja suullinen kielimuoto palvelevat eri käyttötilanteita. Myös Suomen kaksikielisyys merkitsee, että sekä suomella että ruotsilla on omat kirjakielensä ja kielenhuoltajansa.

Kirjakieli vaikuttaa kielenopetukseen, viralliseen viestintään ja kulttuuriseen identiteettiin. Se päivittyy hitaasti kieliyhteisön muutosten myötä ja ohjaa kielen normeja julkisessa käytössä.